Katselin eilen TV1:n Voimalaa, jossa työkaveri oli puhumassa yhteisökyläprojektistaan ja yleisestikin vähemmän kulutukseen tähtäävästä elämäntavasta.

Yhtenä toisena keskustelija oli Johannes Koroma, jonka pointti edelleenkin tuntui pelkistyvän suunnilleen näin: kuluta, kuluta, kuluta, kasvua, kasvua, kasvua. Jos pyrit vähentämään kulutustasi, olet hänen mukaansa vapaamatkustaja (käytti tätä sanaa) ja käytät ansiotta Suomen sosiaali- ja hyvinvointietuuksia. Ilman jatkuvaa kasvua sosiaalipalveluita ei kuulemma voida ylläpitää.

Tällä asenteella ei ehkä ihan ratkota kaikkia tulevaisuuden ongelmia. Keskustelun muut osapuolet olivat aika paljon rakentavampia yhteiskunnan tulevaisuutta pohtiessaan. En väitä, että omatarvetuotanto olisi oikea tai läheskään kaikille sopiva tapa auttaa kestävää kehitystä (tosin ei niin väittänyt kukaan muukaan keskustelussa), mutta eikö tämä jatkuvaan (tavaroiden kulutuksen) kasvuun perustuva elämäntapa jo ole todettu aika kestämättömäksi pidemmällä aikavälillä? Eikö, kollegan sanoin, kannattaisi nyt ruveta varautumaan ja kannustaa ihmisiä oma-aloitteisesti muuttamaan tapojaan, ennenkuin se tulee pakon sanelemana ulkopuolelta?

Taidan oikeasta olla tulossa vanhaksi, kun olen huomannut käyväni aina välillä kävelemässä viikonloppuisin. Ei siis mitään juoksulenkkejä tai muuta, vaan aitoa rehtiä kävelemistä joen (no, Mätäojan) rannassa.

Toisaalta olen kyllä selitellyt itselleni, että ulkona on niin kylmä, ettei siellä ole mitään järkeä käydä juoksemassa...