Jyri Häkämiehen venäjäpuheesta on käyty Suomessa aika tiivistä keskustelua -- perinteiseen suomalaiseen juupas-eipäs -tyyliin. Jari Tervo totesi aika osuvasti, joskin vähän humoristisesti, että puhe erosi perinteisestä suomalaisesta ulkopoliittisesta puheesta siinä, että se oli täyttä asiaa. Paikan, jossa puhe pidettiin, olisi kieltämättä voinut harkita vähän tarkemmin.

Mutta oikeastaan ajattelin kirjoittaa tästä luettuani Hesarin tämänpäiväisen jutun ("Venäjä on herättänyt pelkoja maailmanlaajuisesti"). Siinä nimittäin huomautettiin, että Häkämiehen tuotua esille Venäjän haasteena, on asiasta kirjoitettu ja sanottu paljonkin, mutta juuri kukaan ei ole lähtenyt oikeasti keskustelemaan niistä itse haasteista.

Tämä onkin se ongelma. "Keskustelu" on kinastelua siitä, voidaanko käyttää sitä tai tätä sanaa ja miten sitä nyt tulkitaan eri paikoissa, ilman että lähdetään oikeasti keskustelemaan substanssista. Rekkajonot, ilmatilanloukkaukset, Itämeren kaasuputki, sähköntoimitukset, ydinturvallisuus, Suomenlahden öljykuljetukset -- eivätkö nämä oikeasti ole haasteita? Miksei niitä, ja monia muita, liitetä tähän keskusteluun sen sijaan että jankattaisiin, voidaanko nyt mennä sanomaan Venäjästä, että se on haaste tai uhka.

Hesarissa Olli Kivinen ("Nalle, otso, mesikämmen...") totesi pari päivää sitten: "Koskahan koittaa päivä, jolloin myös ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelu nousee normaalin länsimaisen demokratian tasolle? Ongelma voi olla osaksi sukupolvikysymys. Suuri osa keskeisistä päättäjistämme on imenyt äidinmaidosta sodan jälkeisten vaikeiden vuosikymmenten perinteen, jossa pienikin poikkeama virallisesta linjasta johti moitteisiin tai uran katkeamiseen."

Sama juupas-eipäs -ongelma on koskenut kyllä aika paljon kaikkea muutakin keskustelua. Suomen mahdollinen Nato-jäsenyys on oiva esimerkki. Sen hyviin ja huonoihin puoliin ei ole julkisessa keskustelussa kovinkaan analyyttisesti perehdytty -- tai niitä ei ole aina edes mainittu.

Toinen esimerkki on taas viime aikoina pinnalle noussut gm-keskustelu. Poliitikkojen sijaan tässä tapauksessa luonnontieteilijät ja eräät intressiryhmät käyvät kiivasta, eivätkä kovinkaan hedelmällistä, hyväpahakakkuväittelyä lehtien mielipideosastoilla. Siinä on tosin päästy jo keskustelemaan vähän substanssistakin -- tosin ehkä näin yhteiskuntatieteilijänä voisin väittää, että osittain aika väärästä substanssista (genetiikasta ihmistieteiden sijaan).

Koska Suomessa opittaisiin keskustelemaan asioista?