Täytyy vielä palata parin viikon takaiseen Suuret oluet -- pienet panimot -tapahtumaan Helsingin rautatientorilla. Tapahtumasta saatu kuitti oli sen verran näppärä, että tuon uskaltaisi kyllä kotona esittää syynä poissaoloon -- jos semmoisia syitä nyt siis tarvisi esittää.

Olen aina pitänyt itseäni hämäläisenä (jotenkin sopii luonteeseenkin). Tajusin tuossa kuitenkin, että jos isovanhempien kautta ajattelee, niin olen 2/4 Pohjanmaalta, 1/4 luovutetusta Karjalasta ja vain 1/4 Hämeestä. Pitäisiköhän sitä ruveta puhumaan enemmän?

Tämä antanee kuitenkin jonkinlaisen oikeutuksen Lauri Tähkän ja Elonkerjuun kuunteluun.

Science-lehdessä oli pari viikkoa sitten (3.8.2007, s. 582) juttu USA:n tiedeyhteisön julkaisutoiminnasta. Tutkimuksen tehneitä hämmensi se, että USA:n tutkijoiden vuosittain julkaisemien vertaisarvioitujen artikkelien määrä on jämähtänyt 1990-luvun puolivälin tasolle tai jopa laskenut.

Tämä on tapahtunut siitä huolimatta, että tarkasteltuna ajanjaksona 1988-2003: i) asiantuntijatarkastettujen lehtien määrä on kasvanut 20%; ii) lehteä kohti julkaistujen artikkelien määrä on kasvanut 40%; ja iii) USA:ssa tutkimukselle myönnetyt resurssit ovat kasvaneet koko tarkastellun ajanjakson. EU15:n, Japanin ja neljän Aasian maan (Kiina, Singapore, Etelä-Korea ja Taiwan) artikkelimäärä sen sijaan on jatkanut kasvuaan. EU15:n artikkelimäärä itse asiassa ohitti USA:n vastaavan vuoden 1997 kieppeillä (USA:n puolustukseksi voidaan todeta, että sieltä tulee yhä suurin osa eniten viitatuista artikkeleista).

Trendiä ei ole osattu selittää. Teorioita on ainakin neljä: i) tutkijakunta vanhenee ja käy tuottamattomammaksi; ii) nykyisin tutkijoiden palkitsemisessa painotetaan enemmän artikkelien laatua kuin määrää; iii) kilpailu on lisääntynyt, kun muualla maailmassa valtiot ovat alkaneet vaatimaan tutkijoilta yhä suurempaa tuottavuutta rahoituksen vastineeksi, mikä on estänyt aiemmin julkaistuiksi tulleiden keskinkertaisten yhdysvaltalaistutkimusten julkaisun; ja iv) USA:ssa muodikkaaksi tulleeseen monitieteiseen tutkimukseen yhdistyvä jyrkkä oppimiskäyrä on pudottanut julkaistujen artikkelien määrää.

Tutkimusta tekemässä ollut kaveri sanoo, että ovat mätkineet datansa kuoliaaksi, eivätkä silti ole löytäneet uskottavaa selitystä ilmiölle.

Suosittelin taannoin kirjoja lukematta niitä. Nyt sain toisen niistä luettua. Levittin ja Dubnerin Outoustalous on hauska kirja -- kiitos vaan itselleni suosituksesta.

Kirjassa tiivistetään aika hienosti taloustieteen perusolemus: "Pohjimmiltaan taloustiede on kannustimien tutkimusta: kuinka ihmiset saavat haluamansa tai tarvitsemansa, erityisesti silloin, kun muut haluavat tai tarvitsevat samaa asiaa. Taloustieteilijät rakastavat kannustimia. He rakastavat niiden keksimistä ja esittämistä, tutkimista ja niiden kanssa näpertelyä. Tyypillinen taloustieteilijä uskoo, että sellaista ongelmaa ei maailmassa ole, jota hän ei pystyisi ratkaisemaan, jos annetaan vapaat kädet suunnitella sopiva kannustinohjelma. Hänen ratkaisunsa ei aina ole kaunis -- siihen saattaa kuulua pakottamista tai kohtuuttomia rangaistuksia tai kansalaisoikeuksien rikkomista -- mutta voit olla vakuuttunut, että alkuperäinen ongelma kyllä tulee ratkaistua. Kannustin on kuin luoti, vipuvarsi tai avain: usein pieni esine, jolla on ihmeellinen voima muuttaa tilannetta."

Taloustieteessä ei ole kyse summien yhteenlaskemista -- siihen pystyvät insinööritkin (ja ehkä osa diplomi-insinööreistä). Taloustiede tutkii juurikin kannustimia.

Kirjasta itsestään voisi vielä todeta kaksi negatiivistakin asiaa. Suomennoksessa käytetty kieli oli varsin kehnoa, ja kirjan viimeinen luku etunimistä ei ollut ihan parasta antia.

Mietiskelin tänään, että kun koirat kerran hikoilee kielen kautta, niin miten kissat sitten hikoilee? Minä en ainakaan ole nähnyt kieli pitkällä olevaa kissaa, vaikka kai niilläkin kuuma täytyy olla.

Ei tätä opetettu yliopiston ekologian luennoilla.

Päivän menu:
- Jean S.: Albatrossi ja Heiskanen
- Bo Kaspers Orkester: Hittills

Perjantaina töihin päästessäni oli aika pian havaittavissa, että päivän Hesarissa oli ollut juttu kaimastani valokuvaaja Jaakko Heikkilästä -- jonka sähköposteja aina välillä ohjailen oikealle omistajalleen (ja välttelen kiusausta vastata johonkin haastattelupyyntöön).


Perjantaina ei kuitenkaan ollut aikaa kovin paljon turhaan porisemiseen. Piti lähteä hakemaan venettä kotimaahan Maarianhaminasta. Ruotsinlaivalla yli (laivan lepohuone ei ollut kovinkaan lepo tällä kertaa, kolme tyyppiä kävi oksentamassa sinne), ja heti lauantaiaamusta omalla veneellä liikenteeseen.

Keli oli ihan mukava -- auringonottoon. Purjehduksesta ei oikein tullut mitään, kuten kuvakin osoittaa. Kuvassa neljä "purje"venettä. No, Sottungaan pääsimme kuitenkin illaksi kuten oli suunniteltu.


Sunnuntaina tulikin sitten tuulta oikein mukavasti, ja myötäistä vielä, joten se auringotto ja päivänpaistattelukin sujui sen lisäksi että vene myös liikkui. Liikkuminen tapahtui Korppooseen, joka vaikutti oikein leppoisalta saarelta.


Leppoisuudesta tulikin mieleeni havainto, jonka tein taas kerran. Mitä ihmettä Helsinki oikein tekee ihmiselle? Viikonloppu reissussa eikä mikään kiire minnekään. Takaisin tullessa bussimatkallakaan (4.5h) ei haittaa vaikka bussi pysähtelee pitkiksi ajoiksi jonnekin ja odottelee losseja ja kaikkea. Mutta kun jäät Meilahdessa pois ja hyppäät paikallisliikenteen bussiin, niin kyllähän se nyt alkaa ottaa päähän kun joku kertalipun ostaja rupeaa kaivamaan lompakkoaan repusta. Meni ainakin minuutti aikaa taas hukkaan. Minun aikaani!

Löysin wc:stä avaamattoman pullollisen partavettä: Observé L'essence. Muistan vielä elävästi kun ostin sen. Se oli ensimmäisenä vuonna yliopistossa -- Yorkin kampuksella Wentworth Collegen C-solun pienessä huoneessa, jonne tuli joku kaveri niitä myymään. Hinta oli sopivan tuntuiset 10 puntaa.

Se oli vuonna 1996. Pullo on avaamaton. En taida hirveästi käyttää noita aineita.

Poikkesin kaupassa töistä tullessani. Siinä kassalta lähtiessä ihmettelin, että mitä sitä nyt jo kauppa suljetaan. No, kello kyllä oli yhdeksän -- oli vaan työpäivä taas venähtänyt.

Hmph. Huomenna vaihtuu elokuuksi.

Titanicin upotti jäävuori? Ha. Täällä todistetaan, että kyseessä oli nokkela salaliitto.

Jatko-osa päivän kattaukseen:
- Von Hertzen Brothers: Approach
- Paul Simon: Surprise

Pieni matkailukierros: lentäen Helsingistä Arlandaan, neljällä bussilla Arlandasta Herrängiin, purjehtimalla Herrängistä Maarianhaminaan, ja täyden ruotsinlaivan lattialla nukkuen Mariksesta takaisin Helsinkiin.


Maarianhaminassa oli Tall Ships Races -laivoja. Olivat kyllä kerta kaikkiaan hienoja ilmestyksiä. Suunnittelimme noiden mastossa ihmisiä viihdyttämässä killuneiden kavereiden innottamana, että joka kerta kun oma veneemme lähtee satamasta, täytyy hinata joku mastoon seisomaan arvokkaan näköisenä. Myös erilaisia kovalla äänellä huudettuja lipunnosto ja -lasku -seremonioita suunniteltiin.



Purjehduksen panettelijathan usein sanovat, että saman fiiliksen saa kun menee seisomaan vaatteet päällä kylmään suihkuun repimään 50 euron seteleitä. Täytyy myöntää, että maanantain ylitys Ruotsista Ahvenanmaalle noin 12 m/s vastatuulessa, kovassa mainingissa ja vesisateessa oli kyllä aika lähellä tuota kuvausta.

Jag ska till Sverige -- Jaska lähtee Ruotsiin.

Päivän kattaus:
- Apulanta: Eikä vielä ole edes ilta
- Jonna Tervomaa: Parempi loppu
- Lauri Tähkä ja Elonkerjuu: Maailma on renki
- Egotrippi: Vielä koittaa uusi aika
- Stella: Kuuntelija
- Elton John: The Captain & the Kid

Ja kaikki alle kuudellakympillä.

Olen silloin tällöin mouhkannut (kriisi)tiedottamisen merkityksestä eri yhteyksissä (Tallink-pomojen risteily, Kimmo Sasin kolari). Luin tässä juuri ilmailuhistorian ehkä legendaarisimmasta tiedotuksesta.

Eli täydet pisteet kotiin vetää British Airwaysin lennon 9 kapteeni vuonna 1982. Kone lensi Indonesiassa tulivuorenpurkauksessa taivaalle kerääntyneeseen tuhkapilveen sillä seurauksella, että jokainen sen neljästä moottorista sammui.

On varmaan aika selvää, että ohjaamo oli varsin täynnä käsiä tuossa vaiheessa. Lentäessään maailman suurinta liidokkia koneen kapteenilla oli kuitenkin aikaa tiedottaa asiasta matkustajille: "Ladies and Gentlemen, this is your Captain speaking. We have a small problem. All four engines have stopped. We are doing our damnedest to get them going again. I trust you are not in too much distress."

Korvaava tuote hankittu. Nyt vielä täytyy selvitellä rikki menneen television kohtaloa...

Voi tätä murheen päivää: viisi vuotta vanha tv pimahti.

Eikun nettiin etsimään ennakkopäätöksiä siitä, kuinka kauan tv:n voi olettaa kestävän.

Sisko päräytti naimisiin. En pystynyt päättämään häätilaisuudessa kumpi näyttää hölmömmältä: aurinkolasit sisällä vai pesukarhu-look naamalla.

Niin, olin siis purjehtimassa pari päivää, mistä muistona jäi kasvoihin vähän hallitsemattomia rusketusraitoja.

Työkaverin heitto lentokentällä Saksassa: "Ein bisse bitte".

Samainen kaveri toivotteli pari vuotta sitten Espanjan matkan päätteeksi Helsinki-Vantaalla kuuluvalla äänellä: "Buenos nachos!"

Joillain se vaan on sana hallussa -- vaikka sitten tahattomasti.

Työmatkalla keksitty vaihtoehtoinen sana pisuaarille ja kusilaarille: kusiaari. Sellainen löytyy myös monilta festareilta, se voi parhaimmillaan (pahimmillaan) olla jopa kusihehtaari.

Kreikkalaista logiikkaa: täytetään lentokonetta yht'aikaisesti sekä etu- että takaovesta -- mitähän siitä mahtaisi seurata...

Iloinen puoli Kreikassa -- tilaat oluet ja saat sen lisäksi lähes lounaan.