Joopa joo... ei käy töissä elämä yksipuoliseksi. Ensi viikolla peräkkäisinä päivinä palaverit neljästä eri paperista. Aiheina i) harrasteviljelyn vaikutus ammattiviljelyyn tautien ja tuholaisten levittäjänä; ii) siipikarjatautien kustannusten jakautuminen; iii) biodiversiteetti, mehiläiset ja kahvintuotanto; ja iv) Veikkausliigan yleisömäärät. Silleen.

En tiedä onko tuo uusi Big Brother edes alkanut vielä, mutta tämä yksi tyyppi on kyllä noussut ällistyttävän nopeasti uudeksi turhaksi julkkikseksi. Kyllästyin jo -- ja tämä jatkuu taas kuukausikaupalla. Sigh.

Kunnon sotkun ainekset löytyy tuolta.

Pakko palata vielä viime viikonlopun syntymäpäiväjuhlintaan, kun keksin niin sopivan sanaleikin. Koska mukana oli sekä tiettyjä tamperelaisia amatöörielokuvantekijöitä että tietyn suomalaisen soturiorkesterin jäseniä, voi oikeutetusti todeta, että tapahtumassa rautataivas löi tulta. Heh.

Hmm... olen ajellut nyt viikon sisään kolme kertaa Tampereelle ja takaisin -- ja kaikki kerrat eri syistä. Kiitettävää aktiivisuutta (ja vastuutonta bensan tuhlausta).

Erehdyin taas lukemaan paria internetin keskustelualuetta (Hesari ja Suomi24) kahdesta eri aiheesta (maatalous ja Rusin oikeudenkäynti). Virhe. Se on takuuvarma keino saada itsensä pihisemään turhautumisesta ihmisten hölmöyteen. Vielä varmempi kuin mennä autolla aamuruuhkaan.

Kehittelin tässä teorian, miksi vanhemmat ihmiset usein sanovat viisaita asioita. Tai jos eivät sano, niin miksi niiden ainakin tulisi sanoa viisaita asioita.

Nimittäin. Toisinaan tulee päivien ja viikonloppujen aikana kaikennäköistä mieleen, että tuostahan pitäisi avautua blogiin -- tai johonkin vastaavaan avautumisfoorumiin. Ja jos se blogi olisi siinä ulottuvilla, niin varmasti avautuisikin. Mutta kun se ei ole, niin yleensä ne asiat autuuasti unohtaa siihen mennessä kun ne pitäisi kirjoittaa muistiin. Toisin sanoen muistiin tulee jälkikäteen kirjoitettua ainoastaan sellaiset asiat, jotka tulevat mieleen tarpeeksi monta erillistä kertaa, että ne muistaa kirjoitustilanteessakin (tehdään siis tässä se oletus, että koskaan ei ole blogia heti saatavilla). Tällaisia toistuvasti mieleen tulevia ajatuksia sitten toisaalta ajatteleekin enemmän ja pidemmälle, ainakin alitajuisesti, ja sieltä karsiutuvat ne kaikkein hölmöimmät pois.

Ja tästä pääsemmekin niihin vanhuksiin. Koska vanhemmiten -- ei tarvi kyllä olla kovin vanhakaan, 30 riittää mainiosti -- alkaa unohtelemaan yhä enemmän ja enemmän asioita, niin ne asiat mitkä onnistuvat tulemaan toistuvasti mieleen (ja mitkä siis muistetaan) ovat ainakin perusteellisesti joka puolelta pohdittuja ja kuulostavat paljon viisaammilta kuin kerran elämässä aamuneljältä mieleen tulevat muka-neronleimaukset.

(Tätä kirjoittaessa blogi oli ulottuvilla heti -- sen ehkä huomaa)

Katselin tuossa YouTubesta videoita Elton Johnin ja Billy Joelin yhteiskeikoilta.

Itsellänikin oli lippu Face to Face -kiertueen Helsingin konserttiin muistaakseni vuonna 1998, mutta Billy Joel sai flunssan Skotlannissa (yllätys) ja joutui jättämään Helsingin väliin. Elton veti kolmen tunnin setin yksinään, mutta olisihan nuo molemmat voinut nähdä. Hauskaa on näyttänyt meno olevan: Goodbye yellow brick road, My life (Elton John pukeutuneena Godzillaksi) ja You may be right.

Viikon hyvä työ: netAnttilan verkkomusiikkikaupasta on tullut viikottaisia mainoskirjeitä, mitä ei ole ollut mahdollista perua mistään linkistä tai kaupan omilta hallintasivuilta. Valitin asiasta pariin kertaan ko. firmaan, mutta lykkäsivät aina vastuun palvelun tekniselle tuottajalle. Lopulta homma tuotti tuloksen, ja tänään tulleeseen mainossähköpostiin oli ilmestynyt alaosaan osoite, jonne postia lähettämällä pääsee pois postituslistalta. Ja maailma on taas vähän parempi paikka. ;-)

Tänään oli Hesarissa pari HUS:n työpaikkailmoitusta. Nelisivuisessa ilmoituksessa haettiin porukkaa 293 työpaikkaan. Aika hyvin.

Olen tässä seuraillut Sirkka-Liisa Anttilan Suomen Kuvalehden jutusta alkaneita kommentteja Itämeren tilasta ja Suomen maatalouden osuudesta siihen. Ministerin mukaan Suomen maatalous ei saastuta juuri ollenkaan, eikä se nyt auttaisi vaikka lakkautettaisiin koko maatalous, ja että jos päästöjä vielä mennään pakolla rajoittamaan niin Suomihan on täysi poliisivaltio.

Pidin ko. henkilöä aiemmin kohtuullisen pätevänä ja fiksuna ministeriksi, mutta noita kommentteja lukiessa on kyllä joutunut vetämään mielipiteensä takaisin. Pahemman luokan kepu-änkyrä tuokin näyttää olevan.

TV-uutisissa raportoitiin tänään kuinka erilaisia summia kunnat käyttävät oppilaiden koulukirjoihin. Tuloksena oli, että eniten rahaa oppilasta kohden käytettiin Kaustisella 145e/oppilas, kun taas listan hännillä oli Turku (68e/oppilas). Myös muut suuret kaupungit pärjäsivät vertailussa kehnosti (Helsinki 83e, Tampere 89e, Espoo 92e).

Ei kai sitä noin voi verrata? Ei niistä kirjoista enemmän maksaminen mitenkään itseisarvoista ole. Kyllä kai kunnat jollain tavalla kilpailuttavat koulukirjahankintansa, ja isommilla hankkijoilla (isot kaupungit) on oletettavasti enemmän sananvaltaa myös hinnan suhteen. Oikeampi tapa olisi mitata esimerkiksi kuinka monta uutta kirjaa kunta hankkii oppilasta kohden.

Toki tuolla kirjoihin käytetyllä summalla on jonkinlainen korrelaatio todelliseen panostukseen, ja suuriakin eroja kuntien välillä varmasti on. En vain ole mitenkään vakuuttunut, että tuo on oikea tapa mitata sitä.

Täytyy vielä palata parin viikon takaiseen Suuret oluet -- pienet panimot -tapahtumaan Helsingin rautatientorilla. Tapahtumasta saatu kuitti oli sen verran näppärä, että tuon uskaltaisi kyllä kotona esittää syynä poissaoloon -- jos semmoisia syitä nyt siis tarvisi esittää.

Olen aina pitänyt itseäni hämäläisenä (jotenkin sopii luonteeseenkin). Tajusin tuossa kuitenkin, että jos isovanhempien kautta ajattelee, niin olen 2/4 Pohjanmaalta, 1/4 luovutetusta Karjalasta ja vain 1/4 Hämeestä. Pitäisiköhän sitä ruveta puhumaan enemmän?

Tämä antanee kuitenkin jonkinlaisen oikeutuksen Lauri Tähkän ja Elonkerjuun kuunteluun.

Science-lehdessä oli pari viikkoa sitten (3.8.2007, s. 582) juttu USA:n tiedeyhteisön julkaisutoiminnasta. Tutkimuksen tehneitä hämmensi se, että USA:n tutkijoiden vuosittain julkaisemien vertaisarvioitujen artikkelien määrä on jämähtänyt 1990-luvun puolivälin tasolle tai jopa laskenut.

Tämä on tapahtunut siitä huolimatta, että tarkasteltuna ajanjaksona 1988-2003: i) asiantuntijatarkastettujen lehtien määrä on kasvanut 20%; ii) lehteä kohti julkaistujen artikkelien määrä on kasvanut 40%; ja iii) USA:ssa tutkimukselle myönnetyt resurssit ovat kasvaneet koko tarkastellun ajanjakson. EU15:n, Japanin ja neljän Aasian maan (Kiina, Singapore, Etelä-Korea ja Taiwan) artikkelimäärä sen sijaan on jatkanut kasvuaan. EU15:n artikkelimäärä itse asiassa ohitti USA:n vastaavan vuoden 1997 kieppeillä (USA:n puolustukseksi voidaan todeta, että sieltä tulee yhä suurin osa eniten viitatuista artikkeleista).

Trendiä ei ole osattu selittää. Teorioita on ainakin neljä: i) tutkijakunta vanhenee ja käy tuottamattomammaksi; ii) nykyisin tutkijoiden palkitsemisessa painotetaan enemmän artikkelien laatua kuin määrää; iii) kilpailu on lisääntynyt, kun muualla maailmassa valtiot ovat alkaneet vaatimaan tutkijoilta yhä suurempaa tuottavuutta rahoituksen vastineeksi, mikä on estänyt aiemmin julkaistuiksi tulleiden keskinkertaisten yhdysvaltalaistutkimusten julkaisun; ja iv) USA:ssa muodikkaaksi tulleeseen monitieteiseen tutkimukseen yhdistyvä jyrkkä oppimiskäyrä on pudottanut julkaistujen artikkelien määrää.

Tutkimusta tekemässä ollut kaveri sanoo, että ovat mätkineet datansa kuoliaaksi, eivätkä silti ole löytäneet uskottavaa selitystä ilmiölle.

Suosittelin taannoin kirjoja lukematta niitä. Nyt sain toisen niistä luettua. Levittin ja Dubnerin Outoustalous on hauska kirja -- kiitos vaan itselleni suosituksesta.

Kirjassa tiivistetään aika hienosti taloustieteen perusolemus: "Pohjimmiltaan taloustiede on kannustimien tutkimusta: kuinka ihmiset saavat haluamansa tai tarvitsemansa, erityisesti silloin, kun muut haluavat tai tarvitsevat samaa asiaa. Taloustieteilijät rakastavat kannustimia. He rakastavat niiden keksimistä ja esittämistä, tutkimista ja niiden kanssa näpertelyä. Tyypillinen taloustieteilijä uskoo, että sellaista ongelmaa ei maailmassa ole, jota hän ei pystyisi ratkaisemaan, jos annetaan vapaat kädet suunnitella sopiva kannustinohjelma. Hänen ratkaisunsa ei aina ole kaunis -- siihen saattaa kuulua pakottamista tai kohtuuttomia rangaistuksia tai kansalaisoikeuksien rikkomista -- mutta voit olla vakuuttunut, että alkuperäinen ongelma kyllä tulee ratkaistua. Kannustin on kuin luoti, vipuvarsi tai avain: usein pieni esine, jolla on ihmeellinen voima muuttaa tilannetta."

Taloustieteessä ei ole kyse summien yhteenlaskemista -- siihen pystyvät insinööritkin (ja ehkä osa diplomi-insinööreistä). Taloustiede tutkii juurikin kannustimia.

Kirjasta itsestään voisi vielä todeta kaksi negatiivistakin asiaa. Suomennoksessa käytetty kieli oli varsin kehnoa, ja kirjan viimeinen luku etunimistä ei ollut ihan parasta antia.

Mietiskelin tänään, että kun koirat kerran hikoilee kielen kautta, niin miten kissat sitten hikoilee? Minä en ainakaan ole nähnyt kieli pitkällä olevaa kissaa, vaikka kai niilläkin kuuma täytyy olla.

Ei tätä opetettu yliopiston ekologian luennoilla.

Päivän menu:
- Jean S.: Albatrossi ja Heiskanen
- Bo Kaspers Orkester: Hittills

Perjantaina töihin päästessäni oli aika pian havaittavissa, että päivän Hesarissa oli ollut juttu kaimastani valokuvaaja Jaakko Heikkilästä -- jonka sähköposteja aina välillä ohjailen oikealle omistajalleen (ja välttelen kiusausta vastata johonkin haastattelupyyntöön).


Perjantaina ei kuitenkaan ollut aikaa kovin paljon turhaan porisemiseen. Piti lähteä hakemaan venettä kotimaahan Maarianhaminasta. Ruotsinlaivalla yli (laivan lepohuone ei ollut kovinkaan lepo tällä kertaa, kolme tyyppiä kävi oksentamassa sinne), ja heti lauantaiaamusta omalla veneellä liikenteeseen.

Keli oli ihan mukava -- auringonottoon. Purjehduksesta ei oikein tullut mitään, kuten kuvakin osoittaa. Kuvassa neljä "purje"venettä. No, Sottungaan pääsimme kuitenkin illaksi kuten oli suunniteltu.


Sunnuntaina tulikin sitten tuulta oikein mukavasti, ja myötäistä vielä, joten se auringotto ja päivänpaistattelukin sujui sen lisäksi että vene myös liikkui. Liikkuminen tapahtui Korppooseen, joka vaikutti oikein leppoisalta saarelta.


Leppoisuudesta tulikin mieleeni havainto, jonka tein taas kerran. Mitä ihmettä Helsinki oikein tekee ihmiselle? Viikonloppu reissussa eikä mikään kiire minnekään. Takaisin tullessa bussimatkallakaan (4.5h) ei haittaa vaikka bussi pysähtelee pitkiksi ajoiksi jonnekin ja odottelee losseja ja kaikkea. Mutta kun jäät Meilahdessa pois ja hyppäät paikallisliikenteen bussiin, niin kyllähän se nyt alkaa ottaa päähän kun joku kertalipun ostaja rupeaa kaivamaan lompakkoaan repusta. Meni ainakin minuutti aikaa taas hukkaan. Minun aikaani!

Löysin wc:stä avaamattoman pullollisen partavettä: Observé L'essence. Muistan vielä elävästi kun ostin sen. Se oli ensimmäisenä vuonna yliopistossa -- Yorkin kampuksella Wentworth Collegen C-solun pienessä huoneessa, jonne tuli joku kaveri niitä myymään. Hinta oli sopivan tuntuiset 10 puntaa.

Se oli vuonna 1996. Pullo on avaamaton. En taida hirveästi käyttää noita aineita.

Poikkesin kaupassa töistä tullessani. Siinä kassalta lähtiessä ihmettelin, että mitä sitä nyt jo kauppa suljetaan. No, kello kyllä oli yhdeksän -- oli vaan työpäivä taas venähtänyt.

Hmph. Huomenna vaihtuu elokuuksi.