s/y Maijan lisäksi minulla on toinenkin vene. Tai laiva oikeastaan. Aika hieno, eikö?

Matkustelin tuossa viikonloppuna pääkaupunkiseudulta bussilla pois, ja tuli siinä mieleen seuraava: matkustin ensin junalla 15 min keskustaan, sen jälkeen kaukobussilla noin 25 min, ennenkuin oltiin kaupungista ulosvievällä moottoritiellä. Aivan turhaa aikaa meni.

Miksei pääulosmenoväylien varteen (Turun motari, Hämeenlinnanväylä, Lahden motari) rakenneta jonnekin Kehä 1:n kieppeille matkakeskuksia, joihin pääsisi sujuvasti lähiliikenteen busseilla/junilla, ja joista voisi kätevästi hypätä kaukoliikenteen linja-autoihin?

Kaukobussit voisivat edelleen tulla/mennä Kampista/Kamppiin palvellen keskustassa asuvia, mutta sen lisäksi kaupungin reunoilla olisi solmukohdat, joissa voisi liikennevälinettä odotella sisätiloissa ja tietää täsmälleen koska se siihen tulee. Esim. Ikean pysäkkihän on vähän vastaava, mutta se on... no... se on Ikean pysäkki.

Joopa joo... ei käy töissä elämä yksipuoliseksi. Ensi viikolla peräkkäisinä päivinä palaverit neljästä eri paperista. Aiheina i) harrasteviljelyn vaikutus ammattiviljelyyn tautien ja tuholaisten levittäjänä; ii) siipikarjatautien kustannusten jakautuminen; iii) biodiversiteetti, mehiläiset ja kahvintuotanto; ja iv) Veikkausliigan yleisömäärät. Silleen.

En tiedä onko tuo uusi Big Brother edes alkanut vielä, mutta tämä yksi tyyppi on kyllä noussut ällistyttävän nopeasti uudeksi turhaksi julkkikseksi. Kyllästyin jo -- ja tämä jatkuu taas kuukausikaupalla. Sigh.

Kunnon sotkun ainekset löytyy tuolta.

Pakko palata vielä viime viikonlopun syntymäpäiväjuhlintaan, kun keksin niin sopivan sanaleikin. Koska mukana oli sekä tiettyjä tamperelaisia amatöörielokuvantekijöitä että tietyn suomalaisen soturiorkesterin jäseniä, voi oikeutetusti todeta, että tapahtumassa rautataivas löi tulta. Heh.

Hmm... olen ajellut nyt viikon sisään kolme kertaa Tampereelle ja takaisin -- ja kaikki kerrat eri syistä. Kiitettävää aktiivisuutta (ja vastuutonta bensan tuhlausta).

Erehdyin taas lukemaan paria internetin keskustelualuetta (Hesari ja Suomi24) kahdesta eri aiheesta (maatalous ja Rusin oikeudenkäynti). Virhe. Se on takuuvarma keino saada itsensä pihisemään turhautumisesta ihmisten hölmöyteen. Vielä varmempi kuin mennä autolla aamuruuhkaan.

Kehittelin tässä teorian, miksi vanhemmat ihmiset usein sanovat viisaita asioita. Tai jos eivät sano, niin miksi niiden ainakin tulisi sanoa viisaita asioita.

Nimittäin. Toisinaan tulee päivien ja viikonloppujen aikana kaikennäköistä mieleen, että tuostahan pitäisi avautua blogiin -- tai johonkin vastaavaan avautumisfoorumiin. Ja jos se blogi olisi siinä ulottuvilla, niin varmasti avautuisikin. Mutta kun se ei ole, niin yleensä ne asiat autuuasti unohtaa siihen mennessä kun ne pitäisi kirjoittaa muistiin. Toisin sanoen muistiin tulee jälkikäteen kirjoitettua ainoastaan sellaiset asiat, jotka tulevat mieleen tarpeeksi monta erillistä kertaa, että ne muistaa kirjoitustilanteessakin (tehdään siis tässä se oletus, että koskaan ei ole blogia heti saatavilla). Tällaisia toistuvasti mieleen tulevia ajatuksia sitten toisaalta ajatteleekin enemmän ja pidemmälle, ainakin alitajuisesti, ja sieltä karsiutuvat ne kaikkein hölmöimmät pois.

Ja tästä pääsemmekin niihin vanhuksiin. Koska vanhemmiten -- ei tarvi kyllä olla kovin vanhakaan, 30 riittää mainiosti -- alkaa unohtelemaan yhä enemmän ja enemmän asioita, niin ne asiat mitkä onnistuvat tulemaan toistuvasti mieleen (ja mitkä siis muistetaan) ovat ainakin perusteellisesti joka puolelta pohdittuja ja kuulostavat paljon viisaammilta kuin kerran elämässä aamuneljältä mieleen tulevat muka-neronleimaukset.

(Tätä kirjoittaessa blogi oli ulottuvilla heti -- sen ehkä huomaa)

Katselin tuossa YouTubesta videoita Elton Johnin ja Billy Joelin yhteiskeikoilta.

Itsellänikin oli lippu Face to Face -kiertueen Helsingin konserttiin muistaakseni vuonna 1998, mutta Billy Joel sai flunssan Skotlannissa (yllätys) ja joutui jättämään Helsingin väliin. Elton veti kolmen tunnin setin yksinään, mutta olisihan nuo molemmat voinut nähdä. Hauskaa on näyttänyt meno olevan: Goodbye yellow brick road, My life (Elton John pukeutuneena Godzillaksi) ja You may be right.

Viikon hyvä työ: netAnttilan verkkomusiikkikaupasta on tullut viikottaisia mainoskirjeitä, mitä ei ole ollut mahdollista perua mistään linkistä tai kaupan omilta hallintasivuilta. Valitin asiasta pariin kertaan ko. firmaan, mutta lykkäsivät aina vastuun palvelun tekniselle tuottajalle. Lopulta homma tuotti tuloksen, ja tänään tulleeseen mainossähköpostiin oli ilmestynyt alaosaan osoite, jonne postia lähettämällä pääsee pois postituslistalta. Ja maailma on taas vähän parempi paikka. ;-)

Tänään oli Hesarissa pari HUS:n työpaikkailmoitusta. Nelisivuisessa ilmoituksessa haettiin porukkaa 293 työpaikkaan. Aika hyvin.

Olen tässä seuraillut Sirkka-Liisa Anttilan Suomen Kuvalehden jutusta alkaneita kommentteja Itämeren tilasta ja Suomen maatalouden osuudesta siihen. Ministerin mukaan Suomen maatalous ei saastuta juuri ollenkaan, eikä se nyt auttaisi vaikka lakkautettaisiin koko maatalous, ja että jos päästöjä vielä mennään pakolla rajoittamaan niin Suomihan on täysi poliisivaltio.

Pidin ko. henkilöä aiemmin kohtuullisen pätevänä ja fiksuna ministeriksi, mutta noita kommentteja lukiessa on kyllä joutunut vetämään mielipiteensä takaisin. Pahemman luokan kepu-änkyrä tuokin näyttää olevan.

TV-uutisissa raportoitiin tänään kuinka erilaisia summia kunnat käyttävät oppilaiden koulukirjoihin. Tuloksena oli, että eniten rahaa oppilasta kohden käytettiin Kaustisella 145e/oppilas, kun taas listan hännillä oli Turku (68e/oppilas). Myös muut suuret kaupungit pärjäsivät vertailussa kehnosti (Helsinki 83e, Tampere 89e, Espoo 92e).

Ei kai sitä noin voi verrata? Ei niistä kirjoista enemmän maksaminen mitenkään itseisarvoista ole. Kyllä kai kunnat jollain tavalla kilpailuttavat koulukirjahankintansa, ja isommilla hankkijoilla (isot kaupungit) on oletettavasti enemmän sananvaltaa myös hinnan suhteen. Oikeampi tapa olisi mitata esimerkiksi kuinka monta uutta kirjaa kunta hankkii oppilasta kohden.

Toki tuolla kirjoihin käytetyllä summalla on jonkinlainen korrelaatio todelliseen panostukseen, ja suuriakin eroja kuntien välillä varmasti on. En vain ole mitenkään vakuuttunut, että tuo on oikea tapa mitata sitä.

Täytyy vielä palata parin viikon takaiseen Suuret oluet -- pienet panimot -tapahtumaan Helsingin rautatientorilla. Tapahtumasta saatu kuitti oli sen verran näppärä, että tuon uskaltaisi kyllä kotona esittää syynä poissaoloon -- jos semmoisia syitä nyt siis tarvisi esittää.

Olen aina pitänyt itseäni hämäläisenä (jotenkin sopii luonteeseenkin). Tajusin tuossa kuitenkin, että jos isovanhempien kautta ajattelee, niin olen 2/4 Pohjanmaalta, 1/4 luovutetusta Karjalasta ja vain 1/4 Hämeestä. Pitäisiköhän sitä ruveta puhumaan enemmän?

Tämä antanee kuitenkin jonkinlaisen oikeutuksen Lauri Tähkän ja Elonkerjuun kuunteluun.

Science-lehdessä oli pari viikkoa sitten (3.8.2007, s. 582) juttu USA:n tiedeyhteisön julkaisutoiminnasta. Tutkimuksen tehneitä hämmensi se, että USA:n tutkijoiden vuosittain julkaisemien vertaisarvioitujen artikkelien määrä on jämähtänyt 1990-luvun puolivälin tasolle tai jopa laskenut.

Tämä on tapahtunut siitä huolimatta, että tarkasteltuna ajanjaksona 1988-2003: i) asiantuntijatarkastettujen lehtien määrä on kasvanut 20%; ii) lehteä kohti julkaistujen artikkelien määrä on kasvanut 40%; ja iii) USA:ssa tutkimukselle myönnetyt resurssit ovat kasvaneet koko tarkastellun ajanjakson. EU15:n, Japanin ja neljän Aasian maan (Kiina, Singapore, Etelä-Korea ja Taiwan) artikkelimäärä sen sijaan on jatkanut kasvuaan. EU15:n artikkelimäärä itse asiassa ohitti USA:n vastaavan vuoden 1997 kieppeillä (USA:n puolustukseksi voidaan todeta, että sieltä tulee yhä suurin osa eniten viitatuista artikkeleista).

Trendiä ei ole osattu selittää. Teorioita on ainakin neljä: i) tutkijakunta vanhenee ja käy tuottamattomammaksi; ii) nykyisin tutkijoiden palkitsemisessa painotetaan enemmän artikkelien laatua kuin määrää; iii) kilpailu on lisääntynyt, kun muualla maailmassa valtiot ovat alkaneet vaatimaan tutkijoilta yhä suurempaa tuottavuutta rahoituksen vastineeksi, mikä on estänyt aiemmin julkaistuiksi tulleiden keskinkertaisten yhdysvaltalaistutkimusten julkaisun; ja iv) USA:ssa muodikkaaksi tulleeseen monitieteiseen tutkimukseen yhdistyvä jyrkkä oppimiskäyrä on pudottanut julkaistujen artikkelien määrää.

Tutkimusta tekemässä ollut kaveri sanoo, että ovat mätkineet datansa kuoliaaksi, eivätkä silti ole löytäneet uskottavaa selitystä ilmiölle.

Suosittelin taannoin kirjoja lukematta niitä. Nyt sain toisen niistä luettua. Levittin ja Dubnerin Outoustalous on hauska kirja -- kiitos vaan itselleni suosituksesta.

Kirjassa tiivistetään aika hienosti taloustieteen perusolemus: "Pohjimmiltaan taloustiede on kannustimien tutkimusta: kuinka ihmiset saavat haluamansa tai tarvitsemansa, erityisesti silloin, kun muut haluavat tai tarvitsevat samaa asiaa. Taloustieteilijät rakastavat kannustimia. He rakastavat niiden keksimistä ja esittämistä, tutkimista ja niiden kanssa näpertelyä. Tyypillinen taloustieteilijä uskoo, että sellaista ongelmaa ei maailmassa ole, jota hän ei pystyisi ratkaisemaan, jos annetaan vapaat kädet suunnitella sopiva kannustinohjelma. Hänen ratkaisunsa ei aina ole kaunis -- siihen saattaa kuulua pakottamista tai kohtuuttomia rangaistuksia tai kansalaisoikeuksien rikkomista -- mutta voit olla vakuuttunut, että alkuperäinen ongelma kyllä tulee ratkaistua. Kannustin on kuin luoti, vipuvarsi tai avain: usein pieni esine, jolla on ihmeellinen voima muuttaa tilannetta."

Taloustieteessä ei ole kyse summien yhteenlaskemista -- siihen pystyvät insinööritkin (ja ehkä osa diplomi-insinööreistä). Taloustiede tutkii juurikin kannustimia.

Kirjasta itsestään voisi vielä todeta kaksi negatiivistakin asiaa. Suomennoksessa käytetty kieli oli varsin kehnoa, ja kirjan viimeinen luku etunimistä ei ollut ihan parasta antia.

Mietiskelin tänään, että kun koirat kerran hikoilee kielen kautta, niin miten kissat sitten hikoilee? Minä en ainakaan ole nähnyt kieli pitkällä olevaa kissaa, vaikka kai niilläkin kuuma täytyy olla.

Ei tätä opetettu yliopiston ekologian luennoilla.

Päivän menu:
- Jean S.: Albatrossi ja Heiskanen
- Bo Kaspers Orkester: Hittills

Perjantaina töihin päästessäni oli aika pian havaittavissa, että päivän Hesarissa oli ollut juttu kaimastani valokuvaaja Jaakko Heikkilästä -- jonka sähköposteja aina välillä ohjailen oikealle omistajalleen (ja välttelen kiusausta vastata johonkin haastattelupyyntöön).


Perjantaina ei kuitenkaan ollut aikaa kovin paljon turhaan porisemiseen. Piti lähteä hakemaan venettä kotimaahan Maarianhaminasta. Ruotsinlaivalla yli (laivan lepohuone ei ollut kovinkaan lepo tällä kertaa, kolme tyyppiä kävi oksentamassa sinne), ja heti lauantaiaamusta omalla veneellä liikenteeseen.

Keli oli ihan mukava -- auringonottoon. Purjehduksesta ei oikein tullut mitään, kuten kuvakin osoittaa. Kuvassa neljä "purje"venettä. No, Sottungaan pääsimme kuitenkin illaksi kuten oli suunniteltu.


Sunnuntaina tulikin sitten tuulta oikein mukavasti, ja myötäistä vielä, joten se auringotto ja päivänpaistattelukin sujui sen lisäksi että vene myös liikkui. Liikkuminen tapahtui Korppooseen, joka vaikutti oikein leppoisalta saarelta.


Leppoisuudesta tulikin mieleeni havainto, jonka tein taas kerran. Mitä ihmettä Helsinki oikein tekee ihmiselle? Viikonloppu reissussa eikä mikään kiire minnekään. Takaisin tullessa bussimatkallakaan (4.5h) ei haittaa vaikka bussi pysähtelee pitkiksi ajoiksi jonnekin ja odottelee losseja ja kaikkea. Mutta kun jäät Meilahdessa pois ja hyppäät paikallisliikenteen bussiin, niin kyllähän se nyt alkaa ottaa päähän kun joku kertalipun ostaja rupeaa kaivamaan lompakkoaan repusta. Meni ainakin minuutti aikaa taas hukkaan. Minun aikaani!

Löysin wc:stä avaamattoman pullollisen partavettä: Observé L'essence. Muistan vielä elävästi kun ostin sen. Se oli ensimmäisenä vuonna yliopistossa -- Yorkin kampuksella Wentworth Collegen C-solun pienessä huoneessa, jonne tuli joku kaveri niitä myymään. Hinta oli sopivan tuntuiset 10 puntaa.

Se oli vuonna 1996. Pullo on avaamaton. En taida hirveästi käyttää noita aineita.

Poikkesin kaupassa töistä tullessani. Siinä kassalta lähtiessä ihmettelin, että mitä sitä nyt jo kauppa suljetaan. No, kello kyllä oli yhdeksän -- oli vaan työpäivä taas venähtänyt.

Hmph. Huomenna vaihtuu elokuuksi.

Titanicin upotti jäävuori? Ha. Täällä todistetaan, että kyseessä oli nokkela salaliitto.

Jatko-osa päivän kattaukseen:
- Von Hertzen Brothers: Approach
- Paul Simon: Surprise

Pieni matkailukierros: lentäen Helsingistä Arlandaan, neljällä bussilla Arlandasta Herrängiin, purjehtimalla Herrängistä Maarianhaminaan, ja täyden ruotsinlaivan lattialla nukkuen Mariksesta takaisin Helsinkiin.


Maarianhaminassa oli Tall Ships Races -laivoja. Olivat kyllä kerta kaikkiaan hienoja ilmestyksiä. Suunnittelimme noiden mastossa ihmisiä viihdyttämässä killuneiden kavereiden innottamana, että joka kerta kun oma veneemme lähtee satamasta, täytyy hinata joku mastoon seisomaan arvokkaan näköisenä. Myös erilaisia kovalla äänellä huudettuja lipunnosto ja -lasku -seremonioita suunniteltiin.



Purjehduksen panettelijathan usein sanovat, että saman fiiliksen saa kun menee seisomaan vaatteet päällä kylmään suihkuun repimään 50 euron seteleitä. Täytyy myöntää, että maanantain ylitys Ruotsista Ahvenanmaalle noin 12 m/s vastatuulessa, kovassa mainingissa ja vesisateessa oli kyllä aika lähellä tuota kuvausta.

Jag ska till Sverige -- Jaska lähtee Ruotsiin.

Päivän kattaus:
- Apulanta: Eikä vielä ole edes ilta
- Jonna Tervomaa: Parempi loppu
- Lauri Tähkä ja Elonkerjuu: Maailma on renki
- Egotrippi: Vielä koittaa uusi aika
- Stella: Kuuntelija
- Elton John: The Captain & the Kid

Ja kaikki alle kuudellakympillä.

Olen silloin tällöin mouhkannut (kriisi)tiedottamisen merkityksestä eri yhteyksissä (Tallink-pomojen risteily, Kimmo Sasin kolari). Luin tässä juuri ilmailuhistorian ehkä legendaarisimmasta tiedotuksesta.

Eli täydet pisteet kotiin vetää British Airwaysin lennon 9 kapteeni vuonna 1982. Kone lensi Indonesiassa tulivuorenpurkauksessa taivaalle kerääntyneeseen tuhkapilveen sillä seurauksella, että jokainen sen neljästä moottorista sammui.

On varmaan aika selvää, että ohjaamo oli varsin täynnä käsiä tuossa vaiheessa. Lentäessään maailman suurinta liidokkia koneen kapteenilla oli kuitenkin aikaa tiedottaa asiasta matkustajille: "Ladies and Gentlemen, this is your Captain speaking. We have a small problem. All four engines have stopped. We are doing our damnedest to get them going again. I trust you are not in too much distress."

Korvaava tuote hankittu. Nyt vielä täytyy selvitellä rikki menneen television kohtaloa...

Voi tätä murheen päivää: viisi vuotta vanha tv pimahti.

Eikun nettiin etsimään ennakkopäätöksiä siitä, kuinka kauan tv:n voi olettaa kestävän.

Sisko päräytti naimisiin. En pystynyt päättämään häätilaisuudessa kumpi näyttää hölmömmältä: aurinkolasit sisällä vai pesukarhu-look naamalla.

Niin, olin siis purjehtimassa pari päivää, mistä muistona jäi kasvoihin vähän hallitsemattomia rusketusraitoja.

Työkaverin heitto lentokentällä Saksassa: "Ein bisse bitte".

Samainen kaveri toivotteli pari vuotta sitten Espanjan matkan päätteeksi Helsinki-Vantaalla kuuluvalla äänellä: "Buenos nachos!"

Joillain se vaan on sana hallussa -- vaikka sitten tahattomasti.

Työmatkalla keksitty vaihtoehtoinen sana pisuaarille ja kusilaarille: kusiaari. Sellainen löytyy myös monilta festareilta, se voi parhaimmillaan (pahimmillaan) olla jopa kusihehtaari.

Kreikkalaista logiikkaa: täytetään lentokonetta yht'aikaisesti sekä etu- että takaovesta -- mitähän siitä mahtaisi seurata...

Iloinen puoli Kreikassa -- tilaat oluet ja saat sen lisäksi lähes lounaan.

Täytyy vielä palata juhannukseen, kun löytyi puhelimesta sen verran tyylikäs valokuva. Suomalainen mies grillaamassa, eikä edes humalassa...

Tämmöinen menopeli seisoi parkkipaikalla Otaniemessä -- missäpä muuallakaan. Jonkun paikallisen propellipään hengentuote tämäkin.

Vanhasen kommentit ovat toisinaan kyllä aika kepumaisen tökeröitä. Iltalehti uutisoi, että Vanhanen oli vastannut Pamela Andersonin vetoomukseen turkistarhauksen lopettamisesta: "Asia ei hänelle kuulu, millään tavalla". No, ei varsinaisesti kuulukaan, mutta ehkä korkeahkon profiilin kansainvälisen julkkiksen nostamaan kysymykseen kannattaisi vastata vähän enemmän vakavissaan. Ehkä Vanhanen oli jo juhannustunnelmissa.

Vähän samantasoisen kommentin hän oli kuulopuheen mukaan päästänyt kemikaaliviraston avajaisissa. Siellä hänen sinänsä tyylikkäämmin muotoillusta kommentistaan oli tulkittavissa sanoma, että on se hyvä että saatiin edes tämä virasto.

No nyt loppu tämä pohdinta. Hyvää juhannusta.

Yle Extrahan alkaa lämmetä. Ensin kymmeniä tunteja lähetystä Provinssista, ja nyt vielä kunnon kavalkadi Ruotsin häviämistä jääkiekko-otteluista. Leikkimielellä tietenkin.

Yksi työkaveri tuossa taannoin selitti erilaisten hukassaolemissanojen anatomiaa. Selitys oli aika loistava, mutta olen pääosin jo unohtanut sen. Siinä oli luokiteltu eri hukkumisen asteita ja niille oli omia sanoja. Siis esimerkiksi eri sana sille, että joku esine on vaan väliaikaisesti häviksissä -- sijainti on täysin tuntematon mutta on tieto siitä, että sitä ei kuitenkaan ole menetetty. Tämä sanasto jäi mietityttämään. Havaitsin nimittäin, että on pari levyä jossain, mutta kun en nyt muista sitä sanastoa, niin en pysty ilmaisemaankaan missä ne ovat ja kuinka vakavissaan.

Niiden paikka muuten selvisi juuri nyt tätä kirjoittaessani. Kätevää.

Olipa taas järkevä kirjoitus.

Valioajan toinen osa. Forssan suvi-illan rullismaraton ilman sauvoja. Sekin sattui. Tai tarkennus -- sattuu yhä.

Vuoden valioaika on taas käsillä. Pääsee tekemään kaikkea kivaa. Ensimmäinen hauskuus oli perinteinen Pirkan Pyöräily. Alla reitti kilometrin välein.


Sattui.

Pää jumissa. Ei siis henkisesti vaan fyysisesti -- ei vaan käänny. Oli jotenkin vajaa olo töissä tänään. Siellä lohdutettiin, että sellaista se vanheneminen teettää.

Samaa taitaa olla Litmasella. Pari päivää sitten joku iltapäivälehti päätti kertoa otsikossaan, että Litmasen yläruumis on ihan kunnossa. Kohta päästään siihen, että ruvetaan luettelemaan tarkemminkin, mitkä osat sillä on vielä kunnossa. "Oikea käsi toimii ihan hyvin, tönätkää se kentälle!"

Sanomalehdillä on hienompia kuvia (1, 2, 3) huuhkajasta (lentelee kuvassa juuri rangaistusalueella helpommin näkyvän lokin alapuolella), mutta iso ja hieno lintu se oli. Ja sai ansaitsemansa aplodit. Tunnelma oli muutenkin hieno -- aivan toisenlainen kuin pari päivää sitten.

Eilisellä pyörälenkillä löytyi taas hauskoja paikkoja -- ja tämäkin Kehä I:n, Kehä III:n, Hämeenlinnanväylän ja Tuusulanväylän rajaamalta alueelta... Haltialan tila.

Kävin tänään Ritarihuoneella, aika hieno paikka. Hämmästelin lähinnä eri aatelissukujen vaakunoita. Olisi ihan siistiä jos olisi oma sukuvaakuna... tosin siellä oli aika tylsiäkin vaakunoita. Olisiko pieni pettymys jos olisi sukuvaakuna, mutta se olisi aivan tylsä ja naapurisuvulla olisi paljon hienompi. Onneksi ei ole sukuvaakunaa, niin ei tarvi tuostakaan huolehtia.


Toinen juttu mitä olen päivitellyt jo pari päivää on tämä jenkki, joka päätti matkustella ympäri maailmaa XDR-tubin kanssa. "In hindsight, maybe it wasn't the best decision." No ei ehkä ollut niin. No, kaipa tästä taas opittiin kaikenlaista.

Lisätäänpä tähän vielä linkki Iloisten veronmaksajien Anna Tommolan ja professori Jouko Ylä-Liedenpohjan radioväittelyyn verotuksesta.

Kesä on tullut. Työhuoneessani on ihan tuhottoman kuuma. Totuuden nimissä sillä on kyllä tekemistä monen muunkin asian kuin ulkolämpötilan kanssa. Onneksi huonekaveri ei ole kesän aikana paikalla happea kuluttamassa ja lämpöä generoimassa.

Tänään olisi pitänyt lähteä baariin vetämään pari röökiä. Vaikkei siis tupakkaa poltakaan, mutta olisi sentään vielä ollut historiallinen tilaisuus siihen.

Ja valitussarjan täydentää auton huoltolasku -- toisen kerran kahden viikon sisään. Tai no, ei ehkä siitä sen enempää. Nyt se sentään kai toimii.

Sain viimein rulliskauden alkuun. Ihan hyvä, kolmen viikon päästä pitäisi käydä vetäsemässä rullismaratoni. Lauantaina sain pyöräilykauden alkuun. Ihan hyvä, kahden viikon päästä pitäisi käydä vetäsemässä 130km. Silleen. Vanhemmiten täytyy näköjään todistella itselleen kaikenlaista...

Jihaa, vene saatiin viimein erilaisten aikataulusäätämisten jälkeen sinne minne se kuuluukin, elikäs veteen.

Mikään ei tee liikuntaa mukavammaksi kuin suuri määrä erilaisia teknisiä härveleitä, jotka mittaavat kaikkea mahdollista... tai jotain.

Kuinka sattuikaan. Liittyen edelliseen kirjoitukseeni ja Lindan siitä esittämään kommenttiin, otin tänään kuvan todisteeksi... Olen tässä parin viime kuukauden aikana muiden töiden ohella putsaillut pöytääni ja saanut luettua nuo n. 300 artikkelia ja tehnyt niistä vielä sata sivua muistiinpanojakin...

Täytyy kyllä myöntää, että sikäli Linda oli oikeassa, että noiden paperien takana on kyllä olutpullo, mutta asettelin sen strategisesti niin ettei se näy kuvassa.

Hmph. Töissä taas kaikki viime päivät 09-19. Ei paljon naurata.

Kävelin tänään Vantaan puolelle hakemaan autoa huollosta. Kysymys: Mistä tietää tulleensa Vantaan puolelle? Vastaus: Talojen aidat muuttuvat malliksi 'Etelä-Afrikka'...


Päivän luku: 68,80. Niin paljon maksoi euroissa renkaiden pultit. Se nyt vaan on t...

Tajusin tänään, että lehdissä ei ole ollut juuri mitään juttuja siitä, mitä Väyrynen olisi laukonut tai tehnyt viime aikoina. Tämä on hyvä näin -- lisää tätä!

Päivän havainto: Kannelmäen vanhan ostarin R-kioskista saa turkkilaisia sanomalehtiä. Tietenkin.

Illan musiikillista näytelmää odotellessa tässä hieno potentiaalinen viisubiisi... Tekijöinä Joel Melasniemi, Antti Lehtinen, Lenni-Kalle Taipale, Eva Koivusalo, Mikko Kuustonen ja Edu Kettunen. Esittäjänä Jari Sillanpää -- merimiesasussa tietenkin.

Yksi sana: Jess!

Pieniä riemastuksenaiheita:
- Suomi voi näköjään joskus voittaakin rankkareilla
- Euroviisut näyttävät ihan hyvältä
- Alkoholisoitunut tyyppi kaupassa osti yhden nakkipaketin, tyrkytti K-kaupassa S-etukorttia, ja maksoi ostoksestaan 0.60e käteisellä ja 0.20e pankkikortilla

Varauduin kellarivarastokoppiin menemiseen lainaamalla töistä voimatonkeja, rautasahaa ja muuta näennäisesti tarpeellista. Huomasin kuitenkin, että eipä siinä tarvita kuin ruuvimeisseliä. Vastakappaleen kun pystyy ruuvamaan irti ovea raottamalla... kätevää. Otin renkaat ulos ja ruuvasin vastakappaleen takaisin paikalleen. Näppärä lukko -- ei ehkä järin turvallinen, mutta toimii se näköjään noinkin.

Kävin hommaamassa taannoista Afrikan reissua varten hepatiitti-rokotteen (nopeutettuna). Rokotteen kokonaishinta: 256e. Päälle malarialääkitys n. 130e. Jotenkin nämä tuntuu vähän kohtuuttomilta hinnoilta.

Olipahan taas todellinen suomiruotseilu. Inte god dag.

Päivän arvoitus: miten voi hukata yhden avaimen täydellisen ehjästä avaimenperästä? Mitenköhän sitä pääsisi kellarivarastokoppiin... tarvis vissiin käyttää jo kesärenkaita...

Taannoisella lomareissulla selvisi myös todennäköinen syy siihen, miksi olut maistuu Afrikassa niin raikkaalle ja erityisen hyvälle. Syynä lienee se, että siihen lisätään valmistusvaiheessa jonkin verran maissia, mikä tekee siitä kevyempää juotavaa. Näin tiedettiin kertoa SABin panimokierroksella.

Jos sitä ottaisi vähän mallia Antin tavasta raportoida menemisistään. Kävin tuossa parin viikon ajan haahuilemassa ympäri eteläistä Afrikkaa. Tässä jotain tapahtumia matkan varrelta.

Reissun ehkä huikein yksityiskohta oli mielestäni siisti brittikapteeni joka käänteli 747:aa paikallaan yli 90 astetta. Ei muuta kun hanaa toisen puolen moottoreista ja vastakkaisen puolen pyöräjarrut kiinni -- tai jotain... Mutta siisti suoritus se oli mielestäni silti. Voitti tyylikkyydessä jopa sen Finnairin kapteenin, joka Helsinkiä lähestyttäessä kuulutti, että nyt tämä meni ihan maisemien katseluksi, kun laskulupaa ei herunut kerrasta. Esitteli siinä sitten aikansa kuluksi eri osia Espoosta kaupunginosan tarkkuudella.


Ensimmäisen Johannesburgin majapaikkamme käytäntö oli aika loistava: ylläoleva baari oli asukkaiden käytössä. Homma toimi kirjoittamalla 'ostoksen' nimi paperille ja niistä sitten kerättiin joku nimellinen korvaus.


Näkymä Nelson Mandela -sillalta Johannesburgin keskustaan. Ei uskoisi, että monet noista rakennuksista ovat aivan tyhjiä. Kaupunki tyhjeni liike-elämästä hyvin pitkälti 1990-luvulla, ja täyttyy nyt vain hitaasti.

Krugerin luonnonpuisto on mahtava paikka. Alla muutamia vastaantulleita otuksia. Kaikki kuvat on muuten otettu ilman minkäänlaista zoomausta.


Ja mikä ihmeellisintä. Taru -- tuo ihmisen paras ystävä, siis gps-navigaattori -- toimi koko ajan esimerkillisesti. Illalla olusella sitä monesti päiviteltiin. Ajelet jotain pientä pölyävää punamultatietä jossain huitsin nevadassa, kun yht'äkkiä kuuluu "käänny kahdensadan metrin päästä vasemmalle."


Blyde River Canyon oli myös varsin hieno paikka. Ja mittasuhteiltaan jotenkin ymmärrettävän kokoinen.


Etelä-Afrikasta suuntasimme muutamaksi päiväksi Mosambikiin Beiran rannikkokaupunkiin. Kaupunki on aikamoinen yhdistelmä rappiota ja joitain uusia hienoja rakennuksia. Alla kaupungin ylpeys siirtomaavalta-ajalta - Grande Hotel. Nykyisin talonvaltaajien asuttama ja kaikki irtain ikkunakarmeja myöten on varastettu. Rappion ja dekadenssin vastapainoksi kävimme sitten vanhan tuttumme -- kertoman mukaan nykyisin Mosambikin rikkaimman miehen -- luona lounaalla.


Julkinen liikennekin toimii. Tiet vain eivät täytä kaikkia (tai mitään) laatustandardeja. Kuvan tie on vielä varsin hyvässä kunnossa. Syy rappioon on poliittinen: sisällissodan loputtua 1990-luvulla sissiliike Renamo ja hallituksen joukko Frelimo muuttuivat puolueiksi, ja Frelimo on ollut hallitusvastuussa siitä lähtien. Beira on Renamon vahvaa aluetta, ja poliittiset kiistat aiheuttavat sen, että kaupungin infran kehitykseen ei hallitukselta varoja heru.

Kuva muuten otettu vauhdissa pickupin lavalta.


Tämän laivan kippari ei ole tainnut merimerkkejä katsella. Tai ehkä nekin oli varastettu.


Päivän vietimme kalassa.


Takaisin Etelä-Afrikassa suuntasimme lähelle Durbania Drakensbergin vuorille. Kaveri, joka meitä sinne vei järjesti kaikenlaista virikettä menomatkalle, mainittakoon ylinopeussakko (151 km/h) ja renkaan puhkeaminen. Vuoret ja rotkot olivat kyllä aika uskomaton näky. Vuoria ja mittasuhteita ei vaan saa kameralle. Kävelimme noin 2600 metristä 3200 metriin, matkaa kertyi laskujemme mukaan suunnilleen viisi kilometriä ylös ja samanverran alas pikkupolkuja pitkin. Oli kyllä aivan mielettömät fiilikset.

Kuva alla on otettu kävelyn lähtöpaikalta. Kääntöpaikkana meillä oli hieman kuvan keskikohdan oikealla puolella tummana näkyvä kalliosola, oikeanpuoleisen kallion jättämän varjon yläpuolella.



Lähtöpäivän aamuna kävimme vielä tutustumassa Sowetoon. Alla Hector Petersonin museon edustalla oleva muistomerkki. Vierailu sattui vielä sopivasti perjantaiksi, jolloin Etelä-Afrikassa vietettiin itsenäisyyspäivään verrattavissa olevaa Freedom Dayta.


Ennen lentoa Suomeen ehdittiin vielä grillailla (tai pitää braai, kuten paikalliset sanovat). Näinkin voi näköjään grillata: kaverin naapurin ratkaisu oli valmis grillipussi.


Niin, matkaseurana minulla oli kolme cowboyta (joista yksi jäi kyllä matkan varrella Mosambikiin).


Ja erinomaisina oppaina oli hyvät ystävät Firmino Etelä-Afrikassa...


...ja Jose Mosambikissa.


Ja ettei ihan päässeet työt unohtumaan, otin yhden työaiheisenkin kuvan...

Olotila on taas jotenkin vähän erikoinen. Olen nyt Helsingissä. Tänä aamuna join aamukahvit Lontoossa, eilen Sowetossa, toissapäivänä Drakensbergin vuorilla 400km Johannesburgista kaakkoon ja sitä edellisenä päivänä Mosambikissa Beiran kaupungissa n. 1000km Johannesburgista koilliseen...

Muutama päivä Krugerin luonnonpuistossa takana. Olimme mm. ison norsulauman keskelle aina siihen asti kun yksi vanhempi yksilö alkoi näyttää siltä, että meidän olisi syytä liikkua -- ja mielellään siis poispäin... Tuonne tarvii kyllä päästä pidemmäksi aikaa. Huomenna vie matka jokuseksi päiväksi kohti Mosambikia ja ilmeisesti aika täydellistä internetittömyyttä. Mutta ovat nämä vanhat kaverit täällä aika uskomattomia. Kaikki mahdolliset asiat hoituu parilla puhelinsoitolla. Sekin on sitä Afrikkaa.

On kyllä kerrassaan hienoa olla taas Afrikassa. Jambo bwana.

Onneksi formuloita ei näytetä enää normaalien ihmisten telkkarista muuta kuin näinä vajaan tunnin jälkilähetyslyhennelminä. Sinäkin aikana tuo Kyllösen paatos nimittäin alkaa hermostuttaa vähän rauhallisempaakin kaveria.

Meille muutti norsu. Mitähän sille syöttäisi, maitokaan ei tuntunut kelpaavan...