Minulla on tuommoinen litran oluttuoppi, johon olen keräillyt kolikoita taskun pohjalta. Kaveri katseli sitä tuossa pari päivää sitten ja totesi, että siinähän on jo ihan mukavasti rahaa. Jäi vaivaamaan, joten olihan ne pakko laskea.

Voin todeta, että oli kyllä turhin asia mitä olen uuden vuoden aattona koskaan tehnyt.


Niin, siinä oli 196.28e, josta 73.23e oli muiden euromaiden euroja.

Jäin lomalle. Ja olen sen kyllä mielestäni ansainnut. En ole varmaan minään vuonna tehnyt yhtä älyttömän paljon töitä kuin tänä vuonna.

Se kevätkesällä pitämäni kuuden kuukauden virkavapaus oli siinä mielessä huono juttu, että siinä jotenkin vinksahti tekemään töitä paljon enemmän kuin mistä meille maksetaan. Ja se sitten jotenkin jäi päälle, enkä ole vieläkään oikein pystynyt siitä pääsemään takaisin ennalleen.

No, onneksi työ on edelleen kivaa -- toisinaan jopa kivempaa kuin minään aiempana vuonna, jolloin silloinkin on ollut kivaa. Siitä isoin kiitos kuuluu kaikille työkavereille. Olen joskus aamuisin miettinyt, että olisi kamalaa jos ei huvittaisi mennä työpaikalle. Minusta vain herääminen on vähän ikävää -- kunhan olen herännyt, siirryn työmaalle ihan mielelläni.

Pitäisi kai silti osata tunnistaa itsestään milloin tekee liikaa töitä oman hyvinvointinsa kannalta. Tämän maan bioturvallisuus pysyy kuitenkin ihan kohtuullisena ilman minuakin...

Katselin tuossa Rauni Mollbergin vuonna 1985 tekemän Tuntemattoman Sotilaan. Edvin Laineen version olen katsellut varmaan kerran vuodessa, mutta tätä uudempaa en taida koskaan olla nähnyt kokonaan. Muistan , että joskus lukioaikana piti äidinkielen tunnilla keskustella siitä, oliko uusi versio tarpeellinen, mutta silloinkaan ei taidettu katsoa koko leffaa.

No, joka tapauksessa. Olin vähän pettynyt siihen, että versio oli niin samanlainen kuin Laineen. Jopa kuvakulmat olivat monessa kohtauksessa samoja. Ja useimmissa kohdissa, missä oltiin tehty erilailla en oikein tykännyt tehdyistä ratkaisuista.

Oli siinä kyllä hyvääkin. Rahikainen tuotiin esille aivan mainiolla tavalla, joka Laineen versiosta jää aika paljon puuttumaan. Samoin tykkäsin talousaliupseeri Mäkilän hahmosta. Myös tietynlainen liiallisen puhtauden pudottaminen esim. Lehdosta oli ajatuksena hienoa, joskin ei ehkä täysin tyylillisesti onnistunutta.

Kokonaisuutena: en jättänyt talteen. Ensi vuonnakin taidan katsoa Laineen version. Tai sitten pitää mennä katsomaan Kristian Smedsin kehuttu versio teatteriin. Tai lukea se kirja pitkän tauon jälkeen.

Olen kuunnellut viime päivinä paljon taannoin ostamaani Icons of Elegance -orkesterin Through the broken window -levyä. Mainiota musiikkia kyllä. Vaikutteita on haettu kyllä aika monesta suunnasta.

Olen tiedottamisesta ja kriisiviestinnästä aiemminkin kirjoitellut eri yhteyksissä. Nokian vesilevintäisen epidemian yhteydessä tehtiin sen verran virheitä, että niistä ei varmaan tässä tarvi sen enempää kirjoittaa.

Sen sijaan mielenkiintoisia ovat tänään Ylen tv-uutisissa ja muutama päivä sitten Aamulehdessä julkaistut eri ihmisten haastattelut. Niissä näkyy varsin selkeästi yksi epäonnistuneen viestinnän lopputulos: ihmiset Nokialla eivät uskalla vieläkään käyttää hanavettä, vaikka viranomaiset ja päättäjät kuinka vakuuttelevat sen olevan turvallista.

Reaktio on täysin luonnollinen: jos nuo kerran eivät osanneet aiemmin viestiä totuudellisesti, miksi niitä pitäisi uskoa nyt. Luottamus on helppo menettää -- sen takaisin saaminen on työn ja tuskan takana.

Tulipa tässä taas autoiltua jonkin verran viikonlopun aikana ja erityisen paikan mielessäni sai tällä kertaa seuraavilla suorituksilla:

1. Vesisateella moottoritiellä ohittaessa kurvaamalla suoraan eteen ja heittämällä kunnon ravat ohitetun tuulilasille vaikka tietä olisi edessäpäin vapaana reilu sata kilometriä ja takanakaan ei ketään hengittämässä niskaan. Lisäpisteitä saa tekemällä tämän pimeällä.
2. Raskaan kulkuneuvon kuljettajat, jotka ajavat moottoritienopeuksia aivan peräkontissa kiinni. Tällä kertaa kunnia meni (keikka?)bussin kuljettajalle.
3. Pimeä moottoritie, vesisadetta, huono näkyvyys, radiossa toitotettu lisäksi erityisestä liukkaudesta eri puolilla maata. Näissä olosuhteissa, kun näet edessä hätävilkut etkä pimeässä pysty tarkasti määrittelemään niiden syytä tai sijaintia ajorataan nähden, miten toimit? a) hiljennät vauhtia ja valmistaudut väistämään tai pysähtymään; b) muutut varovaisemmaksi ja tarkkailet ympäristöäsi valppaammin; vai c) lisäät kaasua ja lähdet ohittamaan edelläajavia. Valkoisen pakun kuljettajalle erityinen "teiden turvamies" -merkki tästä suorituksesta.

Lisähuomiona totesin, että eri tieosuuksille oli ilmestynyt kylttejä, joissa todetaan jotain tyyliin: "Tämän tien kunnossapidosta vastaa: ". Kun nyt on päädytty siihen, että teiden kunnossapito on syytä kilpailuttaa ja yksityistää, niin tuo on varmaan ihan mainio pieni keino, jolla luodaan kannustimia pitää myös oikeasti huolta sen tien kunnosta.

Hesarissa on Suomen kansalaisuustestin -tyylinen kysely. Sain 13/15 oikein (84%).

Erikoista on, että yhdestätoista Hesarin testaamasta kansanedustajasta neljä ei päässyt testistä läpi. Läpäistäkseen piti saada vähintään 70% kysymyksistä oikein. Ei ne nyt niin vaikeita kysymyksiä olleet.

En tiedä olenko vähän väsynyt vai onko asia oikeasti näin hauska, mutta olen pyörinyt ja naureskellut täällä vedet silmissä.

Ymmärrän, että on kohumissejä ja muuta, mutta Hesarin uutisointi Nokian vatsatautiepidemiasta tänään oli vertaansa vailla. Uutisessa nimittäin puhutaan kohuventtiilistä. Siis kohuventtiilistä. Sitten on laitettu vielä valokuva Nokian vesilaitoksen venttiilin kaltaisesta venttiilistä. Puuttuu vain teksti, että kuvassa olevalla venttiilillä ei ole osuutta asiaan.

(Itse asiahan on tietenkin vakava, ja syytä tutkia.)

Taas täytyy todeta samaan tapaan kuin vuosi sitten, että kyllä purjehdus vaan on hieno harrastus. Kesällä.


Kato äiti. Vene lentää.

Päivän työpalaverin tulos. Kaunista.

Hmph. YLE lakkauttaa Yle Extran. Ei hyvä. Kanavalta on tullut urheilua, kotimaista musiikkia ja dokumentteja. Höh. Se on ollut pätevä täydennys Ylen valikoimiin. Sen lakkauttamisen jälkeen ei taida Yleltä tulla enää mitään lisäarvoa kanavien muodossa digitalisoinnille.

Aika hyvä källi Pressolta viimeisessä numerossaan. Kannessa on äärimmäisen pienellä fontilla kirjoitettu teksti, jossa Hesarin mukaan sanotaan: "Voi jehna, pahus & pannahinen. Jokaisen yrityksen ainoa arvo on raha, missio tehdä sitä paljon ja visio tehdä sitä vielä enemmän. Turha höpöttää laadusta, palvelusta, asiakaslähtöisyydestä tai mistään muustakaan. Ei mene enää läpi."

Tihrustin sitä ominkin silmin, ja paljon siinä oli asiaa. Ei vaan silmät kestäneet lukea koko tarinaa...

Voi tätä murheen päivää. Työpaikan lakimies kielsi juuri Skypen käytön työpaikalla.

Thanks guys!

Niin lähellä. Vain 2 tappiota 14 pelistä. Seuraavalla kerralla näytetään!

Vanhanen on pohdiskellut Tehyn työtaistelua ja Hesarin mukaan toivonut, että ammattiyhdistysliike kokonaisuudessaan pohtisi työtaistelujen rajaamista niin, että sivullisille ei aiheutettaisi vahinkoa.

Ajatuksena tuo on varmaan ihan hyvä, mutta ajatellaanpa vähän pidemmälle. Jos jonkun ryhmän työtaistelusta ei aiheutuisi kenellekään mitään vahinkoa, niin silloinhan kyseiset henkilöt tekisivät aivan turhaa työtä. Tällaisia ammattiryhmiä ei varmaan kovin monia ole.

Mutta Matti puhuikin sivullisista. Kuka määritellään sivulliseksi? Yhtiön johto ja omistajat eivät varmaan ole sivullisia, mutta entä asiakkaat? Terveydenhuollossa potilaat ovat asiakkaita, ja koska potilaista oltiin taannoin kovin huolissaan, ilmeisesti asiakkaat eivät ole sivullisia. En oikein näe mitään keinoa suorittaa työtaistelua niinkään, että asiakkaille ei aiheudu mitään haittaa -- tai voisi kai sen tehdä vaikkapa kantamalla pinssiä, jossa lukee "Lakossa" mutta tekemällä silti kaikki työnsä. Tällainen työtaistelu ei kuitenkaan taitaisi olla kovin tehokas.

Eli en nyt oikein ymmärrä Vanhasen ajatusta. Ainoa tapa millä minä sen loogisesti pystyn ymmärtämään, on että pääministeri kehottaa ammattiyhdistysliikettä pidättäytymään kaikista työtaisteluista. Erikoinen kannanotto.

Jään odottelemaan lakia, jolla Alkon myyjät käsketään töihin -- lakko aiheuttaa minulle, sivulliselle, jo ihan kohtuutonta vahinkoa.

En pidä itseäni mitenkään kokoomusvastaisena, mutta täytyy myöntää että nämä viime tuntien lausunnot ovat olleet aika härskejä. "Lupaus lunastettu" mainostaa Jyrki Katainen Iltalehdessä. Samaa toitottaa Pekka Ravi Hufvudstadsbladetissa, "det var hans parti som lyfte fram lönefrågan i valrörelsen."

Maajoukkue onnistui herättämään suuria tunteita eilen. Palloliiton ansiosta stadionilla ei tosin ollut kovin paljon porukkaa (n. 10 000), mutta maajoukkueen kannattajat järjestivät ihan tyylikkään marssin varsin arktiselle stadionille. Tunnelma paikalla olleiden joukossa oli kyllä kohdallaan, joskin se vaihteli epätoivosta euforiaan.

Ylen tv-uutiset kertoi, että Opetusministeriö suosittaa, että kaikkiin Suomen kouluihin tehtäisiin pelastussuunnitelma. Mitä ihmettä?

Jos tosiaan pitää paikkansa, että sellaista ei tähän asti ole tarvinnut olla rakennuksissa, joissa työskentelee päivittäin satoja ihmisiä, niin jo on aikakin ruveta suunnittelemaan. Onneksi ei ole paljon tulipaloja syttynyt kouluissa.

Annika Lapintien optimismi on ihailtavaa -- tosin loogisuudessa on hieman petrattavaa. Kansanedustaja kun päätteli, että jos kaikki yhdeksän Itämeren ympärysvaltiota vähentävät päästöjään 4%, päästöt Itämereen vähenisivät 36%.

Hauska suomenkielinen sana: hohkata.

Tiedä pitäisikö taas itkeä vai nauraa. Jokelan nuoret ovat tekemässä kantelua lehdistön toiminnasta, johon Ilta-Sanomien päätoimittaja Tapio Sadeoja vastaa: "Kyllä me pyrimme äärimmäiseen hienotunteisuuteen."

On sinänsä jo ihme, että sanat Ilta-Sanomat ja hienotunteisuus pysyvät tässä ruudullakaan noin lähellä toisiaan ilman sen kummempia kahleita.

Toivottavasti tämä asia aiheuttaa oikeanlaisen reaktion Suomessa.

Samantyyppisen kuin Lontoon metroiskut briteissä: "Hitto vie, mehän tuplaamme kehitysapumme". Toivottavasti Suomessa keskitytään syyllistämisen sijasta nuorten (ja muidenkin) henkisen pahoinvoinnin lieventämiseen. Viisastelun voi jättää vähemmälle.

Mua ei ehkä aina pidetä maailman empaattisimpana ihmisenä, mutta tänään olen kyllä itkenyt -- vähintään sisäisesti -- koko illan. Ei enempää tällaista, kiitos.

Satuin nyt vasta etsimään USA:laista kirjoittelua J. Karjalaisen taannoisista vastoinkäymisistä sielläpäin. Minneapolisin Star Tribune kirjoittaa asiasta näin.

Ja aika naseva kommentti on itse Karjalaiselta, jota haastateltuaan eräs toimittaja kirjoittaa näin: "Perhaps the most damning comment on the incident was delivered by [J. Karjalainen] who was strip-searched. On a couple of occasions prior to 1991, he was detained by the KGB and interrogated. Compared to the ICE agents here in the Twin Cities, the KGB operatives, he says, 'at least acted like human beings. Not a bunch of animals'."

Hallituksen autoverouudistus päästöpohjaiseksi taitaa olla järkevimpiä periaatteellisia uudistuksia mitä Suomessa on vähään aikaan tehty.

Nyt vaan suuntaamaan muitakin veroja eri toimintojen ympäristöllisiin ulkoiskustannuksiin perustuviksi!

Oon siirtynyt kyllä melkein täysin iltavuorolaiseksi töissä. Mut vaan erottaa normaaleista iltavuorolaisista siitä, että meen töihin samaan aikaan kuin aamuvuoro.

Saakeli, ei siitä nyt ole kauankaan kun tulin kotiin, ja jo on kello puoliyö. Inte god dag.

Hesarissa oli juttua Helsinkiin ajavien bussien vaikeuksista pysyä aikataulussaan. En sinänsä yhtään ihmettele.

Mutta mikä tuossa jutussa kirvoitti kirjoittamaan, oli Linja-autoliiton projektipäällikön kommentti siitä, että myöhästymisiä ei mitenkään tilastoida. En tiedä uskonko itse liikaa tilastoihin, mutta luulisi että ongelmakohtia on aika vaikea tunnistaa ja ratkaista ilman että on dataa siitä miten asiat oikeasti ovat.

Tietysti riippuu ratkaistavasta kysymyksestä, mutta luulisi että ainakin tuollaisten myöhästymis- ja aikataulutusongelmien ratkaisussa olisi tarvetta tietää koska ne autot oikeasti ovat perillä. Ei voi olla tekninenkään ongelma -- kuljettaja varmasti voi lipunmyyntilaitteen avulla jotenkin rekisteröidä ainakin sen koska on saavuttu päätepysäkille. Omituista.

Tappajapylväät? Ei hyvänen aika. Eiköhän niihin kuolemantapauksiin ole tuolla tienpätkällä, jossa nopeusrajoitus on 60 km/h, ihan muut syyt kuin pylväiden luonnollinen saalistusvietti.

Saakeli, sekään ei sitten mennyt oikein. Sehän olikin jo 301. posti. No, ei sen väliä.

Tällä yhdellä emeritus-syyttäjällä on kyllä mielipide joka asiasta. Ja yleensä se eroaa aika paljon omastani. Kadista minulla kyllä ei ole mielipidettä.

300. postaus blogiini!

Juhlitaan sitä vaikka kuvalla hienoista kaksosautoista Ruskeasuon salibandyhallin parkkikselta. Ja jäätelöllä.

Hmph. Olen kyllä totaalisesti jämähtänyt samaan tilaan kuin mihin ajauduin apurahakuukausinani aiemmin tänä vuonna. Ei ole oikeasti mitään järkeä olla töissä yhdeksään illalla, kun työaikaakaan ei kerry kuin seiskaan asti. Paha apuraha. Tyhmä minä. Get a life.

Enpä ole pitkään aikaan jännittänyt F1-kisaa niin paljon kuin tänään. Varsinkin kun en ole katsonut varmaan yhtään kisaa yli vuoteen. Enkä kyllä katsonut tänäänkään -- kun ei ole sitä maksu-tv:tä -- mutta Radio Novan formulalähetys oli kerrassaan loistava.

Kisa käytiin kokonaisuudessaan ajellessani Viljakkalasta Helsinkiin, ja seuraaminen Novalla oli intensiivistä ja hienolla fiiliksellä -- välillä selostus tuli Maikkarin kautta suorana Brasiliasta. Kehä III:n kohdalla kisa ratkesi Kimille, ja Novalta kajahti komeasti Porilaisten marssi. Ja livenä Brasiliasta tullut Maamme -laulu loppui juuri kotiovella. Hienoa.

Pitäisiköhän sitä lopettaa Hesarin tilaus. Olen nyt lueskellut kolme tuntia vanhoja lehtiä... vielä on syyskuun viimeisen viikon lehdet luettavana.

Äh... söin pitsan, johon tulisuus oli tehty kaatamalla purkillinen pippuria pitsan päälle. Ei maailman herkullisin lajinsa edustaja.

Tää tarina vaan ei tunnu mahdolliselta. Mutta kyllä kai se Turussa on, vaikka vähän ulkomaalaisvahvistusta siihen tarvittiin. En muista vähään aikaan nauraneeni uutiselle näin paljon, kun kuvittelin tapahtumia mielessäni...

Suomessa on ilmeisesti otettu käyttöön matkapuhelintukiasemien nimeäminen? Ainakin puhelimeni näyttöön on ilmestynyt kirjainyhdistelmä PKS7. PKS -> Pääkaupunkiseutu?

Jaa... turvaudun varmaan vähän liiaksi välillä internettiin. Koitin tässä etsiä sanoja taannoin ostamaani levyyn bändin kotisivulta sekä googlaamalla. Olin vähän harmissani kun ei löytynyt mitään. Tämä tapahtui pari päivää sitten. Äsken tajusin, että voisihan ne sen levyn kannestakin lukea.

Eikö mulla nyt oo mitään sanottavaa? No ei oo... Poltin polveni pyöriessäni lattialla tän päivän salibandymatsissa. Tasoittivat 30s ennen loppua -- en onneksi ollut silloin kentällä, ei harmita niin paljon.

Päivän menu:
- Scandinavian Music Group: Missä olet Laila?
- Apulanta: Kiila
- Von Hertzen Brothers: Experience
- Maija Vilkkumaa: Totuutta ja tehtävää
- PMMP: Kuulkaas enot!
- Nightwish: Highest hopes

Joo, vierailin ekaa levyä ostaessani Pirkkalan Citymarketin mid price -osastolla.

"Siis miten se meni? Pitikö ne oksat kasvattaa joka puolelle vai vaan yhdelle puolelle?"

Tulipahan mieleeni. Mistä tulee sanonta 'vituttaa ku pientä oravaa'?

Mikä sitä oravaa oikein vituttaa?

Oliko ensin tuo sanonta, vai Aknestikin hieno Oravan joulu -kappale, jossa oravaa kyllä ihan syystäkin harmittaa kun verokarhu vei, Neiti Näätä huijasi ja vielä piti kestää talitinttein vittuilut?

Mietiskelin tuossa, kun bussi pysähtyi Mannerheimintiellä Svenska Teaternin ja postitalon välillä liikennevaloihin 4-5 kertaa. Eikö voisi tehdä sellaisen simulaatiomallin, johon syötettäisiin kaikki kaupungin kadut, niiden nopeusrajoitukset, sekä liikennemäärä eri aikoihin?

Sitten ajettaisiin ziljoona simulaatiota, jossa autoja pistettäisiin ajelemaan paikasta toiseen noilla tiekohtaisilla liikennemäärillä painotettuna. Tämän simuloinnin perusteella säädettäisiin joka risteyksen liikennevalot niin, että ajoajat tulisivat minimoitua. Ja jos halutaan olla (niinkuin ainakin täällä halutaan) joukkoliikenneystävällisiä, niin tehdään tuo vaan joukkoliikenteelle.

Tuntuu nimittäin siltä, että noissa liikennevaloissa olisi aika paljon varaa optimoinnille. On niitä varmaan jossain optimoitukin.

Sarjassa 'Tallinkissa tapahtuu' (jatkoa tälle ja tälle jutulle).

Voi vitsi, hienoa muovilompakkoa tarjosivat korvaukseksi, eikä riittänyt. Koskahan Tallinkilla opitaan, että esimerkiksi uuden risteilyn tarjoaminen on oikeasti aika halpa hinta siitä, että välttää tuollaiset lehtijutut?

Jaksaisikohan joku laskea, mitä nuo itärajan rekkajonot maksavat yhteiskunnalle ja yrityksille?

Yritysten kuluihin nyt tulee ainakin pidempi tavaroiden toimitusaika ja viivästymiset toimituksissa. Enemmän olen kuitenkin huolestunut yhteiskunnallisista kustannuksista: lisääntynyt onnettomuusriski, poliisien työajan vaihtoehtoiskustannus (tärkeitä työtehtäviä varmasti piisaisi vaikkei rekkajonoa olisikaan ohjattavana), ja kai tuo jonkin verran lomanviettäjienkin rajanylityksiä viivästyttää. Ja ympäristövaikutuksiakin kaiketi on, tosin en tiedä kuinka paljon joutokäyvät nuo rekat tuolla.

Ei tuo niin vaikea arviointi olisi tehdä. Kuka viitsisi? Toisaalta -- ei sillä varmaan mitään vaikutusta mihinkään olisi.

Olen taas innostunut katsomaan Uutisvuotoa -- täytyy myöntää, että Stan Saanilan mukaantulo toi ihan uutta pirteyttä ja virtaa ohjelmaan. Hienoa, jatkakaa!

Ei muuten mennyt perjantain työpäivä ollenkaan hukkaan. Opin Thomasin opastuksella käyttämään hienoa teknistä laitetta.

On aika makean näköinen puu tuossa lähikadulla.

Tallink taitaa taas hakea kyseenalaista julkisuutta.

Kyllä Yleltä vielä kuitenkin aika ihailtavaa innovatiivisuutta löytyy.

Mitä ihmettä on tapahtunut Ylen TV-uutisille? Studion yleisilme on ihan siisti, mutta grafiikat on ihme tiluttelua ja jotenkin pinnallisen näköisiä. Näyttää ihan Nelosen uutisilta silloin niiden alkuaikoina. En ennusta tuolle graafiselle ilmeelle pitkää ikää.

Täydennetään vielä sen verran, että nyt kun uutisissa ja urheilussa käytetään 16:9 kuvasuhdetta, olisin sitä mieltä, että tekstigrafiikat (kanavalogo, haastateltavien nimet, suomenkielinen tekstitys jne.) suunnitella niin, että ne näyttävät hyviltä molemmilla kuvasuhteilla. Nyt osa grafiikoista menee 4:3 suhteella kuvattua materiaalia näytettäessä osittain sen sivurajan yli mustan päälle. Ei näytä kovin hyvältä. Kyse on tietysti ylimenovaiheen ongelmasta, mutta kyllä tämä jatkunee vielä joitain vuosia kansainvälistä uutiskuvaa näytettäessä.

Jyri Häkämiehen venäjäpuheesta on käyty Suomessa aika tiivistä keskustelua -- perinteiseen suomalaiseen juupas-eipäs -tyyliin. Jari Tervo totesi aika osuvasti, joskin vähän humoristisesti, että puhe erosi perinteisestä suomalaisesta ulkopoliittisesta puheesta siinä, että se oli täyttä asiaa. Paikan, jossa puhe pidettiin, olisi kieltämättä voinut harkita vähän tarkemmin.

Mutta oikeastaan ajattelin kirjoittaa tästä luettuani Hesarin tämänpäiväisen jutun ("Venäjä on herättänyt pelkoja maailmanlaajuisesti"). Siinä nimittäin huomautettiin, että Häkämiehen tuotua esille Venäjän haasteena, on asiasta kirjoitettu ja sanottu paljonkin, mutta juuri kukaan ei ole lähtenyt oikeasti keskustelemaan niistä itse haasteista.

Tämä onkin se ongelma. "Keskustelu" on kinastelua siitä, voidaanko käyttää sitä tai tätä sanaa ja miten sitä nyt tulkitaan eri paikoissa, ilman että lähdetään oikeasti keskustelemaan substanssista. Rekkajonot, ilmatilanloukkaukset, Itämeren kaasuputki, sähköntoimitukset, ydinturvallisuus, Suomenlahden öljykuljetukset -- eivätkö nämä oikeasti ole haasteita? Miksei niitä, ja monia muita, liitetä tähän keskusteluun sen sijaan että jankattaisiin, voidaanko nyt mennä sanomaan Venäjästä, että se on haaste tai uhka.

Hesarissa Olli Kivinen ("Nalle, otso, mesikämmen...") totesi pari päivää sitten: "Koskahan koittaa päivä, jolloin myös ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelu nousee normaalin länsimaisen demokratian tasolle? Ongelma voi olla osaksi sukupolvikysymys. Suuri osa keskeisistä päättäjistämme on imenyt äidinmaidosta sodan jälkeisten vaikeiden vuosikymmenten perinteen, jossa pienikin poikkeama virallisesta linjasta johti moitteisiin tai uran katkeamiseen."

Sama juupas-eipäs -ongelma on koskenut kyllä aika paljon kaikkea muutakin keskustelua. Suomen mahdollinen Nato-jäsenyys on oiva esimerkki. Sen hyviin ja huonoihin puoliin ei ole julkisessa keskustelussa kovinkaan analyyttisesti perehdytty -- tai niitä ei ole aina edes mainittu.

Toinen esimerkki on taas viime aikoina pinnalle noussut gm-keskustelu. Poliitikkojen sijaan tässä tapauksessa luonnontieteilijät ja eräät intressiryhmät käyvät kiivasta, eivätkä kovinkaan hedelmällistä, hyväpahakakkuväittelyä lehtien mielipideosastoilla. Siinä on tosin päästy jo keskustelemaan vähän substanssistakin -- tosin ehkä näin yhteiskuntatieteilijänä voisin väittää, että osittain aika väärästä substanssista (genetiikasta ihmistieteiden sijaan).

Koska Suomessa opittaisiin keskustelemaan asioista?

Voi tätä murheen päivää. Tiktak lopetti.

Joku totesi tässä taannoin, että aika harvoin tasapeli on oikeasti tasapeli, vaan on voitettuja ja hävittyjä tasapelejä. Jos viime viikon Serbia-Suomi oli Suomen kannalta voitettu tasapeli, oli eilinen Suomi-Puola aika yksiselitteisesti hävitty tasapeli. Niin paljon hienoja paikkoja Suomella oli, ja niin hyvin Suomi pelasi sekä puolustus- että hyökkäyssuuntaan. Harmi.


Toisessa pallopelissä, sählyssä, kävin tänään pelaamassa elämäni ensimmäisen salibandyliiton sääntöjen mukaan pelatun ja tuomitun ottelun. Oli siistiä. Sain nimeni tilastoihinkin -- jäähy väärästä vaihdosta. Pienellä joukkueella pelannut Keskusrikospoliisi sentään kaatui 4-1.

Jari Tervo lohkaisi Uutisvuodossa "Lipposen listan", jonka oli repäissyt Lipposen jääkaapista magneetin alta. Se meni näin:
- opettele ajamaan autoa
- aja Heidi Hautalan päälle
- aja hippien päälle
- tytöille LakuMix

Maispeissailin tässä tänään -- surffailin siis MySpacessa aina jonkun tutun bändin sivulta johonkin niiden ystäväbändin sivulle ja sieltä sitten etiäpäin. Löytyi lyhyessäkin ajassa kaikkea tarkemman tutustumisena arvoista. Muun muassa:
- Lemonator
- Irina Björklund
- Ninni Poijärvi

Lueskelin Ilta-Sanomia paikallisessa pizzapaikassa. Lehdessä kerrottiin Ilkka Kanervan mönkijäonnettomuudesta sen verran kekseliäästi, että pisti kyllä naurattamaan: "Pahaksi onnekseen Kanerva ei pysynyt pitkässä juoksussa aivan reunaehtojen sisäpuolella..."

Huh. Hesarissa oli tänään pikkujuttu opintolainojen marginaaleista. Enpä ole kauheasti jaksanut oman opintolainani marginaalia katsella, kun ajattelin että asuntolainoissa ne todelliset marginaalierot ovat. Huomasin, että syytä olisi kyllä ollut. Nordean nykyinen opintolainan marginaali on 0.5%. Minä olen maksellut 1.75%. Silleen.

s/y Maijan lisäksi minulla on toinenkin vene. Tai laiva oikeastaan. Aika hieno, eikö?

Matkustelin tuossa viikonloppuna pääkaupunkiseudulta bussilla pois, ja tuli siinä mieleen seuraava: matkustin ensin junalla 15 min keskustaan, sen jälkeen kaukobussilla noin 25 min, ennenkuin oltiin kaupungista ulosvievällä moottoritiellä. Aivan turhaa aikaa meni.

Miksei pääulosmenoväylien varteen (Turun motari, Hämeenlinnanväylä, Lahden motari) rakenneta jonnekin Kehä 1:n kieppeille matkakeskuksia, joihin pääsisi sujuvasti lähiliikenteen busseilla/junilla, ja joista voisi kätevästi hypätä kaukoliikenteen linja-autoihin?

Kaukobussit voisivat edelleen tulla/mennä Kampista/Kamppiin palvellen keskustassa asuvia, mutta sen lisäksi kaupungin reunoilla olisi solmukohdat, joissa voisi liikennevälinettä odotella sisätiloissa ja tietää täsmälleen koska se siihen tulee. Esim. Ikean pysäkkihän on vähän vastaava, mutta se on... no... se on Ikean pysäkki.

Joopa joo... ei käy töissä elämä yksipuoliseksi. Ensi viikolla peräkkäisinä päivinä palaverit neljästä eri paperista. Aiheina i) harrasteviljelyn vaikutus ammattiviljelyyn tautien ja tuholaisten levittäjänä; ii) siipikarjatautien kustannusten jakautuminen; iii) biodiversiteetti, mehiläiset ja kahvintuotanto; ja iv) Veikkausliigan yleisömäärät. Silleen.

En tiedä onko tuo uusi Big Brother edes alkanut vielä, mutta tämä yksi tyyppi on kyllä noussut ällistyttävän nopeasti uudeksi turhaksi julkkikseksi. Kyllästyin jo -- ja tämä jatkuu taas kuukausikaupalla. Sigh.

Kunnon sotkun ainekset löytyy tuolta.

Pakko palata vielä viime viikonlopun syntymäpäiväjuhlintaan, kun keksin niin sopivan sanaleikin. Koska mukana oli sekä tiettyjä tamperelaisia amatöörielokuvantekijöitä että tietyn suomalaisen soturiorkesterin jäseniä, voi oikeutetusti todeta, että tapahtumassa rautataivas löi tulta. Heh.

Hmm... olen ajellut nyt viikon sisään kolme kertaa Tampereelle ja takaisin -- ja kaikki kerrat eri syistä. Kiitettävää aktiivisuutta (ja vastuutonta bensan tuhlausta).

Erehdyin taas lukemaan paria internetin keskustelualuetta (Hesari ja Suomi24) kahdesta eri aiheesta (maatalous ja Rusin oikeudenkäynti). Virhe. Se on takuuvarma keino saada itsensä pihisemään turhautumisesta ihmisten hölmöyteen. Vielä varmempi kuin mennä autolla aamuruuhkaan.

Kehittelin tässä teorian, miksi vanhemmat ihmiset usein sanovat viisaita asioita. Tai jos eivät sano, niin miksi niiden ainakin tulisi sanoa viisaita asioita.

Nimittäin. Toisinaan tulee päivien ja viikonloppujen aikana kaikennäköistä mieleen, että tuostahan pitäisi avautua blogiin -- tai johonkin vastaavaan avautumisfoorumiin. Ja jos se blogi olisi siinä ulottuvilla, niin varmasti avautuisikin. Mutta kun se ei ole, niin yleensä ne asiat autuuasti unohtaa siihen mennessä kun ne pitäisi kirjoittaa muistiin. Toisin sanoen muistiin tulee jälkikäteen kirjoitettua ainoastaan sellaiset asiat, jotka tulevat mieleen tarpeeksi monta erillistä kertaa, että ne muistaa kirjoitustilanteessakin (tehdään siis tässä se oletus, että koskaan ei ole blogia heti saatavilla). Tällaisia toistuvasti mieleen tulevia ajatuksia sitten toisaalta ajatteleekin enemmän ja pidemmälle, ainakin alitajuisesti, ja sieltä karsiutuvat ne kaikkein hölmöimmät pois.

Ja tästä pääsemmekin niihin vanhuksiin. Koska vanhemmiten -- ei tarvi kyllä olla kovin vanhakaan, 30 riittää mainiosti -- alkaa unohtelemaan yhä enemmän ja enemmän asioita, niin ne asiat mitkä onnistuvat tulemaan toistuvasti mieleen (ja mitkä siis muistetaan) ovat ainakin perusteellisesti joka puolelta pohdittuja ja kuulostavat paljon viisaammilta kuin kerran elämässä aamuneljältä mieleen tulevat muka-neronleimaukset.

(Tätä kirjoittaessa blogi oli ulottuvilla heti -- sen ehkä huomaa)

Katselin tuossa YouTubesta videoita Elton Johnin ja Billy Joelin yhteiskeikoilta.

Itsellänikin oli lippu Face to Face -kiertueen Helsingin konserttiin muistaakseni vuonna 1998, mutta Billy Joel sai flunssan Skotlannissa (yllätys) ja joutui jättämään Helsingin väliin. Elton veti kolmen tunnin setin yksinään, mutta olisihan nuo molemmat voinut nähdä. Hauskaa on näyttänyt meno olevan: Goodbye yellow brick road, My life (Elton John pukeutuneena Godzillaksi) ja You may be right.

Viikon hyvä työ: netAnttilan verkkomusiikkikaupasta on tullut viikottaisia mainoskirjeitä, mitä ei ole ollut mahdollista perua mistään linkistä tai kaupan omilta hallintasivuilta. Valitin asiasta pariin kertaan ko. firmaan, mutta lykkäsivät aina vastuun palvelun tekniselle tuottajalle. Lopulta homma tuotti tuloksen, ja tänään tulleeseen mainossähköpostiin oli ilmestynyt alaosaan osoite, jonne postia lähettämällä pääsee pois postituslistalta. Ja maailma on taas vähän parempi paikka. ;-)

Tänään oli Hesarissa pari HUS:n työpaikkailmoitusta. Nelisivuisessa ilmoituksessa haettiin porukkaa 293 työpaikkaan. Aika hyvin.

Olen tässä seuraillut Sirkka-Liisa Anttilan Suomen Kuvalehden jutusta alkaneita kommentteja Itämeren tilasta ja Suomen maatalouden osuudesta siihen. Ministerin mukaan Suomen maatalous ei saastuta juuri ollenkaan, eikä se nyt auttaisi vaikka lakkautettaisiin koko maatalous, ja että jos päästöjä vielä mennään pakolla rajoittamaan niin Suomihan on täysi poliisivaltio.

Pidin ko. henkilöä aiemmin kohtuullisen pätevänä ja fiksuna ministeriksi, mutta noita kommentteja lukiessa on kyllä joutunut vetämään mielipiteensä takaisin. Pahemman luokan kepu-änkyrä tuokin näyttää olevan.

TV-uutisissa raportoitiin tänään kuinka erilaisia summia kunnat käyttävät oppilaiden koulukirjoihin. Tuloksena oli, että eniten rahaa oppilasta kohden käytettiin Kaustisella 145e/oppilas, kun taas listan hännillä oli Turku (68e/oppilas). Myös muut suuret kaupungit pärjäsivät vertailussa kehnosti (Helsinki 83e, Tampere 89e, Espoo 92e).

Ei kai sitä noin voi verrata? Ei niistä kirjoista enemmän maksaminen mitenkään itseisarvoista ole. Kyllä kai kunnat jollain tavalla kilpailuttavat koulukirjahankintansa, ja isommilla hankkijoilla (isot kaupungit) on oletettavasti enemmän sananvaltaa myös hinnan suhteen. Oikeampi tapa olisi mitata esimerkiksi kuinka monta uutta kirjaa kunta hankkii oppilasta kohden.

Toki tuolla kirjoihin käytetyllä summalla on jonkinlainen korrelaatio todelliseen panostukseen, ja suuriakin eroja kuntien välillä varmasti on. En vain ole mitenkään vakuuttunut, että tuo on oikea tapa mitata sitä.

Täytyy vielä palata parin viikon takaiseen Suuret oluet -- pienet panimot -tapahtumaan Helsingin rautatientorilla. Tapahtumasta saatu kuitti oli sen verran näppärä, että tuon uskaltaisi kyllä kotona esittää syynä poissaoloon -- jos semmoisia syitä nyt siis tarvisi esittää.

Olen aina pitänyt itseäni hämäläisenä (jotenkin sopii luonteeseenkin). Tajusin tuossa kuitenkin, että jos isovanhempien kautta ajattelee, niin olen 2/4 Pohjanmaalta, 1/4 luovutetusta Karjalasta ja vain 1/4 Hämeestä. Pitäisiköhän sitä ruveta puhumaan enemmän?

Tämä antanee kuitenkin jonkinlaisen oikeutuksen Lauri Tähkän ja Elonkerjuun kuunteluun.

Science-lehdessä oli pari viikkoa sitten (3.8.2007, s. 582) juttu USA:n tiedeyhteisön julkaisutoiminnasta. Tutkimuksen tehneitä hämmensi se, että USA:n tutkijoiden vuosittain julkaisemien vertaisarvioitujen artikkelien määrä on jämähtänyt 1990-luvun puolivälin tasolle tai jopa laskenut.

Tämä on tapahtunut siitä huolimatta, että tarkasteltuna ajanjaksona 1988-2003: i) asiantuntijatarkastettujen lehtien määrä on kasvanut 20%; ii) lehteä kohti julkaistujen artikkelien määrä on kasvanut 40%; ja iii) USA:ssa tutkimukselle myönnetyt resurssit ovat kasvaneet koko tarkastellun ajanjakson. EU15:n, Japanin ja neljän Aasian maan (Kiina, Singapore, Etelä-Korea ja Taiwan) artikkelimäärä sen sijaan on jatkanut kasvuaan. EU15:n artikkelimäärä itse asiassa ohitti USA:n vastaavan vuoden 1997 kieppeillä (USA:n puolustukseksi voidaan todeta, että sieltä tulee yhä suurin osa eniten viitatuista artikkeleista).

Trendiä ei ole osattu selittää. Teorioita on ainakin neljä: i) tutkijakunta vanhenee ja käy tuottamattomammaksi; ii) nykyisin tutkijoiden palkitsemisessa painotetaan enemmän artikkelien laatua kuin määrää; iii) kilpailu on lisääntynyt, kun muualla maailmassa valtiot ovat alkaneet vaatimaan tutkijoilta yhä suurempaa tuottavuutta rahoituksen vastineeksi, mikä on estänyt aiemmin julkaistuiksi tulleiden keskinkertaisten yhdysvaltalaistutkimusten julkaisun; ja iv) USA:ssa muodikkaaksi tulleeseen monitieteiseen tutkimukseen yhdistyvä jyrkkä oppimiskäyrä on pudottanut julkaistujen artikkelien määrää.

Tutkimusta tekemässä ollut kaveri sanoo, että ovat mätkineet datansa kuoliaaksi, eivätkä silti ole löytäneet uskottavaa selitystä ilmiölle.

Suosittelin taannoin kirjoja lukematta niitä. Nyt sain toisen niistä luettua. Levittin ja Dubnerin Outoustalous on hauska kirja -- kiitos vaan itselleni suosituksesta.

Kirjassa tiivistetään aika hienosti taloustieteen perusolemus: "Pohjimmiltaan taloustiede on kannustimien tutkimusta: kuinka ihmiset saavat haluamansa tai tarvitsemansa, erityisesti silloin, kun muut haluavat tai tarvitsevat samaa asiaa. Taloustieteilijät rakastavat kannustimia. He rakastavat niiden keksimistä ja esittämistä, tutkimista ja niiden kanssa näpertelyä. Tyypillinen taloustieteilijä uskoo, että sellaista ongelmaa ei maailmassa ole, jota hän ei pystyisi ratkaisemaan, jos annetaan vapaat kädet suunnitella sopiva kannustinohjelma. Hänen ratkaisunsa ei aina ole kaunis -- siihen saattaa kuulua pakottamista tai kohtuuttomia rangaistuksia tai kansalaisoikeuksien rikkomista -- mutta voit olla vakuuttunut, että alkuperäinen ongelma kyllä tulee ratkaistua. Kannustin on kuin luoti, vipuvarsi tai avain: usein pieni esine, jolla on ihmeellinen voima muuttaa tilannetta."

Taloustieteessä ei ole kyse summien yhteenlaskemista -- siihen pystyvät insinööritkin (ja ehkä osa diplomi-insinööreistä). Taloustiede tutkii juurikin kannustimia.

Kirjasta itsestään voisi vielä todeta kaksi negatiivistakin asiaa. Suomennoksessa käytetty kieli oli varsin kehnoa, ja kirjan viimeinen luku etunimistä ei ollut ihan parasta antia.

Mietiskelin tänään, että kun koirat kerran hikoilee kielen kautta, niin miten kissat sitten hikoilee? Minä en ainakaan ole nähnyt kieli pitkällä olevaa kissaa, vaikka kai niilläkin kuuma täytyy olla.

Ei tätä opetettu yliopiston ekologian luennoilla.

Päivän menu:
- Jean S.: Albatrossi ja Heiskanen
- Bo Kaspers Orkester: Hittills

Perjantaina töihin päästessäni oli aika pian havaittavissa, että päivän Hesarissa oli ollut juttu kaimastani valokuvaaja Jaakko Heikkilästä -- jonka sähköposteja aina välillä ohjailen oikealle omistajalleen (ja välttelen kiusausta vastata johonkin haastattelupyyntöön).


Perjantaina ei kuitenkaan ollut aikaa kovin paljon turhaan porisemiseen. Piti lähteä hakemaan venettä kotimaahan Maarianhaminasta. Ruotsinlaivalla yli (laivan lepohuone ei ollut kovinkaan lepo tällä kertaa, kolme tyyppiä kävi oksentamassa sinne), ja heti lauantaiaamusta omalla veneellä liikenteeseen.

Keli oli ihan mukava -- auringonottoon. Purjehduksesta ei oikein tullut mitään, kuten kuvakin osoittaa. Kuvassa neljä "purje"venettä. No, Sottungaan pääsimme kuitenkin illaksi kuten oli suunniteltu.


Sunnuntaina tulikin sitten tuulta oikein mukavasti, ja myötäistä vielä, joten se auringotto ja päivänpaistattelukin sujui sen lisäksi että vene myös liikkui. Liikkuminen tapahtui Korppooseen, joka vaikutti oikein leppoisalta saarelta.


Leppoisuudesta tulikin mieleeni havainto, jonka tein taas kerran. Mitä ihmettä Helsinki oikein tekee ihmiselle? Viikonloppu reissussa eikä mikään kiire minnekään. Takaisin tullessa bussimatkallakaan (4.5h) ei haittaa vaikka bussi pysähtelee pitkiksi ajoiksi jonnekin ja odottelee losseja ja kaikkea. Mutta kun jäät Meilahdessa pois ja hyppäät paikallisliikenteen bussiin, niin kyllähän se nyt alkaa ottaa päähän kun joku kertalipun ostaja rupeaa kaivamaan lompakkoaan repusta. Meni ainakin minuutti aikaa taas hukkaan. Minun aikaani!

Löysin wc:stä avaamattoman pullollisen partavettä: Observé L'essence. Muistan vielä elävästi kun ostin sen. Se oli ensimmäisenä vuonna yliopistossa -- Yorkin kampuksella Wentworth Collegen C-solun pienessä huoneessa, jonne tuli joku kaveri niitä myymään. Hinta oli sopivan tuntuiset 10 puntaa.

Se oli vuonna 1996. Pullo on avaamaton. En taida hirveästi käyttää noita aineita.

Poikkesin kaupassa töistä tullessani. Siinä kassalta lähtiessä ihmettelin, että mitä sitä nyt jo kauppa suljetaan. No, kello kyllä oli yhdeksän -- oli vaan työpäivä taas venähtänyt.

Hmph. Huomenna vaihtuu elokuuksi.

Titanicin upotti jäävuori? Ha. Täällä todistetaan, että kyseessä oli nokkela salaliitto.

Jatko-osa päivän kattaukseen:
- Von Hertzen Brothers: Approach
- Paul Simon: Surprise

Pieni matkailukierros: lentäen Helsingistä Arlandaan, neljällä bussilla Arlandasta Herrängiin, purjehtimalla Herrängistä Maarianhaminaan, ja täyden ruotsinlaivan lattialla nukkuen Mariksesta takaisin Helsinkiin.


Maarianhaminassa oli Tall Ships Races -laivoja. Olivat kyllä kerta kaikkiaan hienoja ilmestyksiä. Suunnittelimme noiden mastossa ihmisiä viihdyttämässä killuneiden kavereiden innottamana, että joka kerta kun oma veneemme lähtee satamasta, täytyy hinata joku mastoon seisomaan arvokkaan näköisenä. Myös erilaisia kovalla äänellä huudettuja lipunnosto ja -lasku -seremonioita suunniteltiin.



Purjehduksen panettelijathan usein sanovat, että saman fiiliksen saa kun menee seisomaan vaatteet päällä kylmään suihkuun repimään 50 euron seteleitä. Täytyy myöntää, että maanantain ylitys Ruotsista Ahvenanmaalle noin 12 m/s vastatuulessa, kovassa mainingissa ja vesisateessa oli kyllä aika lähellä tuota kuvausta.

Jag ska till Sverige -- Jaska lähtee Ruotsiin.

Päivän kattaus:
- Apulanta: Eikä vielä ole edes ilta
- Jonna Tervomaa: Parempi loppu
- Lauri Tähkä ja Elonkerjuu: Maailma on renki
- Egotrippi: Vielä koittaa uusi aika
- Stella: Kuuntelija
- Elton John: The Captain & the Kid

Ja kaikki alle kuudellakympillä.

Olen silloin tällöin mouhkannut (kriisi)tiedottamisen merkityksestä eri yhteyksissä (Tallink-pomojen risteily, Kimmo Sasin kolari). Luin tässä juuri ilmailuhistorian ehkä legendaarisimmasta tiedotuksesta.

Eli täydet pisteet kotiin vetää British Airwaysin lennon 9 kapteeni vuonna 1982. Kone lensi Indonesiassa tulivuorenpurkauksessa taivaalle kerääntyneeseen tuhkapilveen sillä seurauksella, että jokainen sen neljästä moottorista sammui.

On varmaan aika selvää, että ohjaamo oli varsin täynnä käsiä tuossa vaiheessa. Lentäessään maailman suurinta liidokkia koneen kapteenilla oli kuitenkin aikaa tiedottaa asiasta matkustajille: "Ladies and Gentlemen, this is your Captain speaking. We have a small problem. All four engines have stopped. We are doing our damnedest to get them going again. I trust you are not in too much distress."

Korvaava tuote hankittu. Nyt vielä täytyy selvitellä rikki menneen television kohtaloa...

Voi tätä murheen päivää: viisi vuotta vanha tv pimahti.

Eikun nettiin etsimään ennakkopäätöksiä siitä, kuinka kauan tv:n voi olettaa kestävän.

Sisko päräytti naimisiin. En pystynyt päättämään häätilaisuudessa kumpi näyttää hölmömmältä: aurinkolasit sisällä vai pesukarhu-look naamalla.

Niin, olin siis purjehtimassa pari päivää, mistä muistona jäi kasvoihin vähän hallitsemattomia rusketusraitoja.

Työkaverin heitto lentokentällä Saksassa: "Ein bisse bitte".

Samainen kaveri toivotteli pari vuotta sitten Espanjan matkan päätteeksi Helsinki-Vantaalla kuuluvalla äänellä: "Buenos nachos!"

Joillain se vaan on sana hallussa -- vaikka sitten tahattomasti.

Työmatkalla keksitty vaihtoehtoinen sana pisuaarille ja kusilaarille: kusiaari. Sellainen löytyy myös monilta festareilta, se voi parhaimmillaan (pahimmillaan) olla jopa kusihehtaari.

Kreikkalaista logiikkaa: täytetään lentokonetta yht'aikaisesti sekä etu- että takaovesta -- mitähän siitä mahtaisi seurata...

Iloinen puoli Kreikassa -- tilaat oluet ja saat sen lisäksi lähes lounaan.

Täytyy vielä palata juhannukseen, kun löytyi puhelimesta sen verran tyylikäs valokuva. Suomalainen mies grillaamassa, eikä edes humalassa...

Tämmöinen menopeli seisoi parkkipaikalla Otaniemessä -- missäpä muuallakaan. Jonkun paikallisen propellipään hengentuote tämäkin.

Vanhasen kommentit ovat toisinaan kyllä aika kepumaisen tökeröitä. Iltalehti uutisoi, että Vanhanen oli vastannut Pamela Andersonin vetoomukseen turkistarhauksen lopettamisesta: "Asia ei hänelle kuulu, millään tavalla". No, ei varsinaisesti kuulukaan, mutta ehkä korkeahkon profiilin kansainvälisen julkkiksen nostamaan kysymykseen kannattaisi vastata vähän enemmän vakavissaan. Ehkä Vanhanen oli jo juhannustunnelmissa.

Vähän samantasoisen kommentin hän oli kuulopuheen mukaan päästänyt kemikaaliviraston avajaisissa. Siellä hänen sinänsä tyylikkäämmin muotoillusta kommentistaan oli tulkittavissa sanoma, että on se hyvä että saatiin edes tämä virasto.

No nyt loppu tämä pohdinta. Hyvää juhannusta.

Yle Extrahan alkaa lämmetä. Ensin kymmeniä tunteja lähetystä Provinssista, ja nyt vielä kunnon kavalkadi Ruotsin häviämistä jääkiekko-otteluista. Leikkimielellä tietenkin.

Yksi työkaveri tuossa taannoin selitti erilaisten hukassaolemissanojen anatomiaa. Selitys oli aika loistava, mutta olen pääosin jo unohtanut sen. Siinä oli luokiteltu eri hukkumisen asteita ja niille oli omia sanoja. Siis esimerkiksi eri sana sille, että joku esine on vaan väliaikaisesti häviksissä -- sijainti on täysin tuntematon mutta on tieto siitä, että sitä ei kuitenkaan ole menetetty. Tämä sanasto jäi mietityttämään. Havaitsin nimittäin, että on pari levyä jossain, mutta kun en nyt muista sitä sanastoa, niin en pysty ilmaisemaankaan missä ne ovat ja kuinka vakavissaan.

Niiden paikka muuten selvisi juuri nyt tätä kirjoittaessani. Kätevää.

Olipa taas järkevä kirjoitus.

Valioajan toinen osa. Forssan suvi-illan rullismaraton ilman sauvoja. Sekin sattui. Tai tarkennus -- sattuu yhä.

Vuoden valioaika on taas käsillä. Pääsee tekemään kaikkea kivaa. Ensimmäinen hauskuus oli perinteinen Pirkan Pyöräily. Alla reitti kilometrin välein.


Sattui.

Pää jumissa. Ei siis henkisesti vaan fyysisesti -- ei vaan käänny. Oli jotenkin vajaa olo töissä tänään. Siellä lohdutettiin, että sellaista se vanheneminen teettää.

Samaa taitaa olla Litmasella. Pari päivää sitten joku iltapäivälehti päätti kertoa otsikossaan, että Litmasen yläruumis on ihan kunnossa. Kohta päästään siihen, että ruvetaan luettelemaan tarkemminkin, mitkä osat sillä on vielä kunnossa. "Oikea käsi toimii ihan hyvin, tönätkää se kentälle!"

Sanomalehdillä on hienompia kuvia (1, 2, 3) huuhkajasta (lentelee kuvassa juuri rangaistusalueella helpommin näkyvän lokin alapuolella), mutta iso ja hieno lintu se oli. Ja sai ansaitsemansa aplodit. Tunnelma oli muutenkin hieno -- aivan toisenlainen kuin pari päivää sitten.

Eilisellä pyörälenkillä löytyi taas hauskoja paikkoja -- ja tämäkin Kehä I:n, Kehä III:n, Hämeenlinnanväylän ja Tuusulanväylän rajaamalta alueelta... Haltialan tila.

Kävin tänään Ritarihuoneella, aika hieno paikka. Hämmästelin lähinnä eri aatelissukujen vaakunoita. Olisi ihan siistiä jos olisi oma sukuvaakuna... tosin siellä oli aika tylsiäkin vaakunoita. Olisiko pieni pettymys jos olisi sukuvaakuna, mutta se olisi aivan tylsä ja naapurisuvulla olisi paljon hienompi. Onneksi ei ole sukuvaakunaa, niin ei tarvi tuostakaan huolehtia.


Toinen juttu mitä olen päivitellyt jo pari päivää on tämä jenkki, joka päätti matkustella ympäri maailmaa XDR-tubin kanssa. "In hindsight, maybe it wasn't the best decision." No ei ehkä ollut niin. No, kaipa tästä taas opittiin kaikenlaista.

Lisätäänpä tähän vielä linkki Iloisten veronmaksajien Anna Tommolan ja professori Jouko Ylä-Liedenpohjan radioväittelyyn verotuksesta.